Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maisemat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maisemat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kuvia keväisestä Sveitsistä ja viikonlopun pikaiset kuulumiset

Ciao!
Tässä on joitakin kuvia viikonlopulta Sattelista ja Zugista. Meillä oli kylässä viikonlopun yli Ruotsinsuomalaisia kavereita. Meillä on käynyt vuoden aikana aika paljon vieraita ja varsinkin mun miehelle on muodustunut jo rutiiniksi, millä tavalla kaikkia hostataan. Hän ottaa selvää paikoista, mihin kannattaa mennä ja mitä voitaisiin tehdä. Me jo nauretaan sille, kun hän laukoo perus turistioppaan lauseita tietyissä nähtävyyksissä. Täytyy antaa kyllä probsit miehelleni - hän on hyvä host. 





Lauantaina käytiin koko porukalla Sattelissa vuorella, joka on mukava paikka lapsille ja aikuisille. Talvisin se toimii laskettelupaikkana ja kesällä siellä on pomppulinnoja ja kelkkarata. Siellä on eri pituisia haikkausreittejä, nuotiopaikkoja, leikkipaikka ja mm. aaseja ja vuohia. Niin ja onhan siellä se riippusiltakin, josta olen joskus tänne kirjoittanut.

Sunnuntaina käytiin aikuisten kesken syömässä Zugin vanhassa kaupungissa italialaisessa ravintolassa... siellä tuli sitten ne viikonlopun hiilariähkyt, mutta oli sen arvoista.



Aurinko laskee ja ilta hämärtää. 





Mies lähti tänään työreissuun ja tulee takaisin torstai-iltana. Tietenkin koitan kehitellä meille tekemistä, ettei homehduta vain kotona. Huomenna K menee Steppariin ja V menee Kinderparadisiin leikkimään ja minä painelen salille. Viikonloppuna meni ruokailut vähän niin ja näin ja nyt on mukava palata taas omiin ruoka- ja liikkumisrutiineihin. Olen löytänyt mukavan kombon salista ja ryhmäliikuntatunneista. Salin lisäksi käyn aerobic dance- tunneilla ja zumbassa. Olen todennut, että kannattaa tehdä sitä mistä tykkää. En tykkää käydä yksin lenkeillä ja oikeastaan en pidä muutenkaan lenkkeilystä. Se on tylsää suoraan sanottuna. Tykkään tanssillisista jutuista, joten näillä mennään. Tärkeintä on se, että liikkuu, olipa se sitten mitä lajia tahansa. 

Väripläjäys vielä loppuun.


Ehkäpä tulossa on päivityksiä tiheämmin nyt kun istuskelen muutaman illan yksikseen.
Mukavaa viikkoa kamut xx

Ps. Sain kommentin edelliseen postaukseen, mutta se oli tyhjä. En siis tahallaan jättänyt sitä julkaisematta. Jos tunnistat itsesi, niin laitatko viestin uudelleen, kaunis kiitos<3

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pikkusysterin vierailu ja reissailua

Ciao!
Huippu juttu kävi tässä reilu viikko takaperin, kun mun sisko tuli meille käymään ensimmäistä kertaa. Käytiin yhdessä lenkillä ja vietettiin mukavaa aikaa yhdessä. Tuntui kuin "ennen vanhaan" silloin Suomessa, kun sisko oli usein meillä ja istuskeltiin sohvalla ja höpistiin niitä näitä (karkkipussi kourassa. Tällä kertaa pysyttiin kohtuudessa ja syötiin vaan Fazerin suklaata). Säät eivät kyllä suosineet yhtään. Koko ajan satoi vettä enemmän tai vähemmän. Joten päätettiin viikonlopuksi hurauttaa Italiaan paremman sään toivossa Comojärven ympäristöön. Tällä kertaa yövyimme Porlezzassa, joka oli tosi pieni paikka Comojärven pohjoispuolella. Hotelli Parco San Marco oli tosi kiva lapsia ajatellen, koska siellä oli myös sisäuima-altaat nyt kun ei vielä ulkona tarennut uida. Lauantaiksi ajeltiin Milanoon ja sitten illalla kotimatkalla pysähdyttiin Comoon syömään ja katselemaan kaupungin menoa.






Comoa iltavalaistuksessa
Mä en tajua mistä noi jalat tohon ilmesty, panoramakuvauksen syytä vissiin :D

Me ollaan matkusteltu ja reissattu lähialueella viime aikoina aika paljon ja vielä yksi reissu tulee ennen kesää. Lähden poikien kanssa huomenna Ruotsiin sukuloimaan nyt kun K on kevätlomalla Stepparista. Ollaan tällä hetkellä sillä asenteella, että halutaan ottaa kaikki irti täällä asumisesta ja siitä, että välimatkat Euroopan sisällä on kätevät autolla sekä lentäen. Palaan astialle noin viikon kuluttua ja toivon, että täällä olisi sillä välin ruvennut oikein kunnolla vihertämään. Muistan kun vuosi sitten tähän aikaan täällä oli kevät todella pitkällä, mutta esim. eilen satoi lunta, yök! Nyt on kyllä luvattu viikoksi eteenpäin aurinkoisia ilmoja ja asteita about 17, mutta taitaa aurinko onneksi paistaa myös Ruotsissa.

Moikka moi! 






maanantai 26. tammikuuta 2015

Ah, talvi!

Lunta, aurinkoa ja kivaa tekemistä! Mii laikii.





Kyllä pikkuvelikin oli pulkkailemassa, mutta ei tullut yhtään hyvää kuvaa. Sunnuntaina oltiin tosiaan mäessä ja K kokeili laskettelua ensimmäistä kertaa. Se meni oikein hyvin, vaikka kaatuikin pari kertaa. Me oltiin tosi ylpeitä pojasta, mutta poika itse sanoi "mutta minä en ole ylpeä itsestäni". Harmi kun hän on niin ankara itselleen. Keltäköhän on saanut tän piirteen, reppana! Kyllä pojat nauttii, kun on lunta ja niin minäkin. Ulkona on paljon enemmän tekemistä. En tykkää yhtään semmoisesta vähälumisesta talvesta. Täällä ilmasto on tosi kostea joten aina on olevinaan kylmä, vaikkei pitäisi mittarin mukaan olla kylmä. Mielummin kunnon luminen sää ja pikku pakkanen kuin plussakeli. 

Guten abend! x


lauantai 18. lokakuuta 2014

Juustomessut ja maailmanpyörä

Moi kaikille!
Viikko on taas vierähtänyt, vaihtelevasti. Sairastelut on toivottavasti hetkeksi poissa. Vielä viime viikonloppuna K:lla oli kuumetta, mutta sitten tauti vaan meni ohi. Ruokahalu on vihdoin palannut sille tasolle, mitä se yleensä on, eli about leipä- ja makaroonilinjalla mennään. K on kyllä ollut koko viikon normaalia väsyneempi ja kärttyisämpi, mutta ehkä se liittyy tuohon pitkään sairasteluun. Katsomme tilannetta.


Ihanaa kun on lauantai ja ollaan saatu olla perheen kanssa yhdessä. Mies oli keskellä viikkoa työreissussa ja vietin lasten kanssa aika hiljaiseloa kotiympyröissä. Paitsi keskiviikkona meillä kävi kylässä se suomalainen au pair, josta olen joskus aikaisemmin maininnut. Perjantaina oli myös kiva päivä, koska otin yhteyttä yhteen suomalaiseen naiseen, jolla on kaksi poikaa. Nähtiin tässä kylän puistossa ja oli mukavaa höpötellä vaihteeksi suomea. Joskus englannin vääntäminen tuntuu raskaalta, kun ei saa ilmaistua itseään täydellisesti ja keskustelu ei välttämättä ole maailman luontevinta. Pojille ja varsinkin K:lle on tosi tärkeää saada leikkiä suomalaisten lasten kanssa. Tänään oli upea aurinkoinen sää ja lämpöasteita taas parikymmentä. Mentiin Luzernin kaupunkiin, koska siellä oli juustomessut. Mies on suuri juustojen ystävä joten käytiin vilkaisemassa, mitä siellä oli tarjolla.







Mä alan jotenkin tottumaan tohon juustofonduen makuun.. toi oli aika hyvää! Kotiin lähti muutama pala varvasvälijuustoa ja juustoa fonduepataan, jonka mies suunnitteli laittaa taas tänä iltana porisemaan.. ei vitsit, rasvaista juustoa ja hiilarileipää = kaloripommi! Ei passaa maistaa kovin montaa palaa. 


Siellä oli myös tivolilaitteita ja pojat menivät karuselliin ja yhdessä mentiin maailmanpyörään. BTW, ei muuten hattara uppoa enää näin aikuisiällä. Ostettiin kokeilumielessä lapsille, jotka eivät suostuneet edes maistamaan sitä enkä mäkään pystynyt syömään kuin pienen palan. 



Luzernin kaduilla oli myös kirppispöytiä. Ihania vanhoja esineitä ja aarteita. En pystynyt oikein keskittymään tavaroihin, kun ohi vaan mentiin, mutta bongasin kuitenkin ihanan italialaisen lasipullon/vaasin, joka tulee esille keittöön. Jospa pulloon tulisi laitettua joka päivä vettä ja juotua ainakin se litra päivässä :). Sitten löysin pitsiliinan parvekkeen pöydälle. Se on ehkä enemmän ensi kesän juttu, mutta vielä on niin kauniita ilmoja, että olkoot nyt siellä peittämässä pöydän rasvajälkiä.  




Ensi viikolla alkaa taas Steppari, joka tuo mukavaa vaihtelua arkeen. Jos sää sallii tiistaina, niin kerhossa on luvassa retkipäivä, johon itsekin osallistun. Siitä lisää myöhemmin. Nyt eikun nauttimaan viikonlopusta. 

Fidersen! x

tiistai 7. lokakuuta 2014

Viikonlopun kohokohdat

Hello! Taas yksi mahtava viikonloppu takana Suomivieraiden kanssa. Me ollaan kyllä onnekkaita, kun ollaan saatu pitää vieraana niin montaa ystävää näiden puolen vuoden aikana. Myös meidän kummankin vanhemmat ovat käyneet täällä ja he ovat tulossa vielä tänne tämän vuoden puolella. Yksinäiset kaudet ovat onneksi olleet lyhyitä :). Itse asiassa mulla tuli mieleen, että tämähän on ainutlaatuista aikaa, kun meille tulee kylään porukkaa moneksi yöksi. Ei semmoista tapahtunut kovin usein Suomen puolella. Tänne muutto oli siis hyvä keino saada ystäviä kylään viettämään laatuaikaa meidän kanssa, josta ollaan tosi kiitollisia ja onnellisia!! Joten näillä kokemuksilla elää taas pitkään. 

Me käytiin mm. Sattelissa, vuorella.


Siellä on kiva kelkkarata, josta on iloa lapsille ja aikuisille. 


Näkemisen ja kokemisen arvoinen on myös tämä Euroopan pisin kävellen mentävä riippusilta, 374m pitkä. Se huojuu aika kivasti, kun siinä kävelee. Voi olla korkean paikan kammoisille aika hurja kokemus. Sillan toisella puolella on mukavia eväs- ja nuotiopaikkoja sekä haikkausreittejä. Meillä oli kylmälaukussa mukana eväät, joita nautittiin aurinkoisessa säässä. Meidän vieraat olivat reippaita ja kävelivät vuorelta alas asti. Siinä meni vajaa tunti. Kyseessä ei ole hervottoman kokoinen vuori, mutta kuitenkin kova suoritus :). Me käveltiin poikien kanssa noin 20min reitti hisseille. Kyllä se silti kävi kuntoilusta, kun välillä kannettiin poikia harteilla ylämäkeä pitkin. Tänne tullaan kyllä ehdottomasti uudelleen. 



Me vietiin meidän ystävät kurpitsafarmille - Jucker Farmille, mistä kirjoittelin aikaisemmin täällä. Me tykättiin kovasti siitä paikasta ja onneksi hekin tykkäsivät. 


Farmilla on myös pupuja ja vuohia :) Pakko oli ottaa kuva näistä söpöliineistä. 

Viikonloppuun kuului myös perisveitsiläiseen tapaan juustofonduet. Uskokaa tai älkää niin mäkin jopa söin aika monta juustokuorrutteista leipäpalaa. Mähän aikaisemmin kerroin, että toi homma on hyi ja suklaafondue olisi enemmänkin mun juttu. No tällä kertaa me ostettin jotain eri merkkistä juustoa ja tää upposi myös mulle. Tää hetki oli jotenkin niin hieno. Istuttiin kaikki lattialla dippaillen leipäpaloja sohvapöydän ääressä, kynttilänvalossa ja ulkona oli raju ukonilma. Salamat valaisivat koko taivaan. Ihana ilta.


Asiasta tuhanteen - pakko myöntää, että ollaan katsottu ihan vaan huvikseen omakotitaloja Suomesta. Ollaan me sellasiaki haaveilijoita. Ei vais, nyt me keskitytään täällä olemiseen ja otetaan tästä maasta parhaat kokemukset irti. Aika menee nopeasti ja elämän isossa mittakaavassa tämä meidän seikkailu täällä on pieni osa sitä, joka jää ihanaksi muistoksi. Joten eletään hetkessä!! Opettelen sitä joka päivä...

"Viisautta on elää nykyhetkessä, 
suunnitella tulevaisuutta ja 
käyttää hyväkseen menneisyyttä"

(Onnea on jokainen hetki- kirjasta)




lauantai 4. lokakuuta 2014

Suomivieraita ja söpö kioski

Pikainen tervehdys täältä. En ole muistanut kertoakaan, mutta me saatiin eilen suomivieraita meidän piristykseksi. Onneksi ystäväpariskunnan toinen osapuoli tuli tänne suunnalle työn puolesta ja he päättivät yhdistää työn ja huvin ja olla täällä pidennetyn viikonlopun :). Mahtavaa! Me valvottiin varmaan 1.30 asti ja pojat heräsivät 6.05. Jep, ihan fressi ja pirtee olo! No ei se tahtia haittaa, kun on mukavaa seuraa ja kivaa tekemistä. Päivitän viikonlopun kuulumisia sitten myöhemmin. Saa nähdä mitä ehditään tehdä maanantaihin mennessä. 

Me asutaan NIIN maalaiskylässä. Me ajeltiin Stepparista kotia kohti, niin vastassa oli hauska näky, kun lehmälauma ylitti tietä toisella puolella olevalle laitumelle. Pari tyyppiä pysäytti liikenteen jollain huomionauhalla ja siinä jonotettiin ihan niinkuin puomin edessä junaa odottaessa. Harmikseni en saanut kuvaa tästä tapauksesta, kun muutama auto blokkasi näkyvyyden aika pahasti.



Nämä kuvat on meidän lenkki"polulta". Tällä kertaa jatkettiin vähän eri suuntaan ja vastaan tuli tämmöinen söpö mökkerö. 




Se oli pieni kioski, jossa oli myynnissä kaikkea sekalaista mm. kananmunia, juustoa, erilaisia hilloja ym. Ostokset maksetaan ilmeisesti johonkin lippaaseen. Täytyy tutkia ensi kerralla tarkemmin miten se toimii. Siitä mä tykkään, että täällä saa halutessaan ostaa esim. maitoa, kananmunia, omenia ym. suoraan maatilalta. Monesti näkee tien varressa myynnissä jotain maatilan antimia. Täytyy siis muistaa olla käteistä mukana niin voi vaikka napata omenamehupullon kainaloon jos siltä tuntuu. Täällä on joka nurkalla maatila, kasvimaa ja leipomoita. Olen kyllä oppinut arvostamaan tuoretta lähiruokaa.


Mukavaa viikonloppua!

torstai 28. elokuuta 2014

Pöllökerho ja muuta mukavaa

Onpas viikko hurahtanut nopeasti, viikonloppu lähestyy. Vanhin poika aloitti tosiaan kerhon tiistaina Steppareissa pöllöt-ryhmässä. Hauskaa kun meillä sattui pojalla olemaan entuudestaan pöllöreppu, joten nyt se on enemmänkin kuin passeli :). Kerho vaikuttaa todella tasokkaalta kaikin puolin. Kerho sanana on vähän väärä, koska se on käytännössä niinkuin päiväkoti ja esikoulu. Siellä on monta eri pienryhmää ja lapsia taitaa olla ryhmässään joku 8 maksimissaan ja 2 ohjaajaa per ryhmä. Joten ihanteellinen koko mun mielestä. Tiistaina oli tutustumispäivä ja me oltiin siellä koko perheen voimin. K oli ihan innoissaan paikasta ja leikki koko ajan. Välillä tsekkasi, että ollaanhan me paikalla. Samoin pikkuveli oli intopiukeena menossa mukana ja hurmasi kaikki tädit siinä sivussa.



Tänään oli virallisesti ensimmäinen kerhopäivä ja olin siellä K:n kanssa tunnin, jonka jälkeen lähdin 45 minuutiksi pois. Siksi ajaksi kun pöllöt menivät ulos. K halusi kovasti mennä ulos leikkimään, mutta itse en voinut jäädä sinne pidemmäksi aikaa, koska se tekisi kaikesta vielä hankalempaa jos viipyisin siellä liian kauan kerrallaan. Silloin K tottuisi, että vietän siellä pitkän aikaa, eikä hän pystyisi muodostamaan luottamussuhdetta hoitotäteihin, vaan turvautuisi liikaa muhun. Pois lähteminen oli aika rankka juttu K:lle ja samoin mulle. Hän ei olisi millään halunnut jäädä sinne yksin ja itki hirmuisesti kun lähdin. Sydäntä särki jättää hänet sinne, mutta tädit olivat ihan lunkisti ja käskivät mun lähteä. He ovat tottuneet tämmöisiin tapauksiin. Annoin kerhoon lapun, jossa oli muutamia lauseita ja sanoja suomeksi. Kuten "äiti tulee kohta", "ei mitään hätää" jne. Yksi tädeistä opetteli lausumaan näitä ja toivottavasti he yrittivät sönkätä suomea sen verran, että K:lla oli edes jokseenkin turvallinen olo. 


Poika oli itkenyt vähän väliä sen aikaa kun olin poissa. Hän ei ollut halunnut leikkiä ulkona, vaan oli seurannut muita ja välillä paha mieli oli vallannut, kun muisti taas, että äitihän lähti! Kotimatkalla me puitiin asiaa ja yritin tsempata poikaa tosi kovasti ja sanoin, että hän oli tosi reipas! Vastaus oli, että "enkä ollut, minä itkin melkein koko päivän, enkä leikkinyt yhtään". Reppana! K sanoi, että ensi viikolla aikoo jäädä yksin. Katsotaan miten menee. Alku tulee varmasti olemaan hankalaa, mutta lapset sopeutuvat onneksi nopeasti. K on aina ollut tosi reipas tämmösissä jutuissa, mutta tietenkin kielimuuri on tässä se isoin juttu. 

Viime postauksessa mainitsin lastenhoitojutuista ja me ollaan tosiaan löydetty muutamia suomalaisia lastenhoitajia. Keskiviikkonahan meillä kävi esittäytymässä yksi nuori nainen, joka vaikutti reippaalta ja kivalta. Varmasti pyydän häntä joskus hoitoapuun, kun sellainen tilanne tulee. Näin tänään muuten facebookissa ilmoituksen, että Zürichin suomalaisen seurakunnan tiloissa olisi kerran kuukaudessa "mummotupa". Sinne saisi viedä lapsen päiväksi hoitoon ja sinä aikana tarjotaan ruuat ja leipomukset ja kaikki. Kuulostaa erittäin hyvältä ja aiotaan kyllä joskus käyttää tämäkin tilaisuus hyödyksi. Se olisi nyt lauantaina, mutta voipi olla, ettei nyt onnistu. Mies on menossa aamiaiselle Liftin miesten kanssa ja mut on kutsuttu PompDeLuxin lastenvaatekutsuille :). Joten kiva lauantai tiedossa joka tapauksessa. Ihanaa, ettei olla täällä ihan oman onnemme nojassa, vaan meille on muodostunut joitakin kontakteja. Tilanne on kyllä aivan toinen, kuin vajaa 5kk sitten. Kaikki suhteet on pitänyt luoda alusta alkaen, mikä on kyllä tosi rankkaa ja energiaa vievää. Eihän me tietenkään ketään vielä kovin hyvin tunneta, mutta on edes juttelukavereita. Sekin on jotain! Paljon on myös sellaisia pinnallisia moikkaustuttuja, joista näkee kilometrien päähän, että sellaiseksi se tulee jäämäänkin. Eikä siinä mitään. Se täytyy vaan hyväksyä. Täytyy keskittyä pelkästään hyviin ja positiivisiin ihmissuhteisiin ja jättää muut omaan arvoonsa. Täällä on kyllä oppinut nää peruslauseet - "Hi, nice to meet you, Hi! How are you, I'm fine thanks"- litaniat, jotka tulee liukuhihnalta.


Sitten vielä yksi juttu, me löydettiin auto! Heja Sverige! Jeih, se saadaan ensi viikolla. Täällä kun ei autoa saa heti, kun sen ostaa, vaan siihen tehdään jotkut tarkastukset ja en oikein edes tiedä mitä. Mä niin toivon, että se saataisiin jo maanantaina, ettei tarttis ajella kieli keskellä suuta tiistaina kerhoon. Siinä on tosiaan sellaisia pikkuisia vaihdeongelmia (jonka korjaaminen maksaisi about puolet auton hinnasta :)), ettei aina mene vaihde silmään ja siinä sitten olla törötetään paikoillaan ja käynnistetään ja sammutetaan ees taas monta kertaa. Tämä ei oikein ole mukavaa liikenteessä, varsinkin jos on ruuhkaa.

Jajaja mitä muuta... ollaan tehty joka päivä lenkkejä niin, että K pyöräilee ja minä työnnän rattaita. Maisemakuvat on otettu näiltä retkiltä. Täällä on ollut aika kivoja ilmoja ja varsinkin tänään.. varmaan 30 hujakoissa. Huh oli kuuma, kun läksin aamulla liikenteeseen nilkkureissa ja mustissa farkuissa. Pitäisi vissiin seurata vähän säätiedotuksia. Täällä on ollut sellaista 15-20 monena päivänä, mutta joku lämpöpiikki osui tälle päivälle. 

Viikonloppuja kaikille! x