Ajatuksia arjesta ja Sveitsissä asumisesta

Hallo!

Ajattelin kertoa vähän yleisiä fiilareita pitkästä aikaa. Viime aikoina en ole kirjoittanut mitään kovin henkilökohtaista. Ehkä siksi, että kevättä kohden olen voinut täällä paremmin ja olen ollut tyytyväinen elämään. Tällä hetkellä meidän arkeen kuuluu tietenkin lastenhoitoa, ruuanlaittoa, siivousta eli sitä mitä tehdään jokaisessa lapsiperheessä ja kodissa. Välillä olen ollut kypsä juuri noihin yllä mainittuihin. Tuntuu välillä, että mun aivotoiminta on nollassa ja mä vaan teen noita samoja juttuja päivästä toiseen. Toisaalta tämä on arvokasta aikaa lapsille ja itsellekin, kun ei tarvi olla töissä. En ole mikään uranainen eikä mulla ole mitään erityisiä haaveita työelämään liittyen. Joskus kuitenkin kaipaan kotiäitinä olemisen lisäksi jotain aivotoimintaa kehittävää. Olen miettinyt meneväni saksan kielikurssille ja oikeastaan se on ainut mitä tällä hetkellä voisin kuvitella tekeväni. En halua mennä täällä töihin, koska siinä ei olisi vaan mitään järkeä eikä se varmaan olisi edes mahdollista. Lastenhoito on täällä tosi kallista enkä pystyisi tekemään oman alan töitä ilman kielitaitoa. Päällisin puolin tykkään olla kotona lasten kanssa ja olen loppuviimein tosi rento äiti. Meillä on perus rutiinit, mutta osaan joustaa tietyistä jutuista. Me mennään monesti fiilispohjalla. Joskus meidän päivän kohokohta saattaa olla pelkästään kaupassa käynti ja ulkoilu tai askartelu. Toisaalta joskus on niitä päiviä, etten saa itsestäni mitään irti ja lapset katsoo liikaa piirrettyjä. Näitä päiviä on onneksi ollut viime aikoina vähän, koska en ole ikävöinyt pahemmin Suomeen ja olen löytänyt tarpeeksi seuraa. Äitinä oleminen on joskus niin vaikeeta... ikinä ei ole omasta mielestään hyvä. Tai siis silloin on hyvä äiti, kun lapset syö terveellistä ruokaa, leikkii ja ulkoilee paljon eikä katso piirrettyjä. Nämähän on yksinkertaisia asioita, mutta joskus NIIN vaikeita. Jos oikein tulee huono-äiti-kompleksi niin ajattelen, että monilla lapsilla on asiat paljon huonommin. Ehkä se riittää, että antaa rakkautta ja turvallisen kasvuympäristön. Who knows... ainahan sitä yrittää parhaansa, mutta ei elämä aina mene niin kuin oppikirjoissa.

No nyt juttu lähti vähän ehkä sivuraiteille. Positiivista täällä on se, että meillä on kavereita. Miehellä ei ehkä niin paljoa, koska työ vie suurimman osan elämästä ja tietenkin perhe. Olen selvästi piristynyt salilla käymisestä ja siitä, että meillä on silloin tällöin mahdollisuus pyytää lastenhoitoapua. Odotan ensi syksyä, koska silloin puhaltaa uudet tuulet lasten menoissa. K menee Steppariin kolme aamupäivää viikossa. Koen, että hän tarvii enemmän virikkeitä lähestyessään 5 ikävuotta. Jatkamme englannin kielistä kerhoa vielä vuoden, vaikka K olisi päässyt syksyllä paikalliseen esikouluun. Totesimme, että on parempi saada englanti vähän vahvemmaksi ennen kuin aloittaa taas uuden kielen oppimisen ja Suomessa K voi jatkaa englantilaista koulupolkua jos niikseen tulee (toi on niin hassu sanonta). Steppari on tosi tyyris playschool joten V:n osalta on vielä vähän auki minne hän menee. Ajattelin etsiä meidän kylältä jonkun leikkikerhon, johon hän voisi mennä esim. kerran tai kaksi viikossa 2 tuntia kerrallaan. Se riittäisi ihan hyvin. Steppariin on niin paljon tunkua, että todennäköisesti V ei edes saa sieltä paikkaa, joten siksikin varaudun tsekkaamaan paikallisten kerhojen tarjonnan. Nämä on muuten sellaisia itselle vaikeita juttuja, kun ei osaa saksaa. Jotenkin kaikki tiedonhankinta tuntuu tosi vaikeelta kun pelkästään kerhojen nimetkin kuulostaa niin sekavilta. Sama on kielikurssin kanssa... siirrän sitä koko ajan, kun en vaan jaksaa ottaa asioista selvää. Niin joo ja ilmoitin K:n Suomi-kouluun, joka on joka toinen viikko muutaman tunnin. Pienten ryhmässä on ilmeisesti aika leikkisää toimintaa, mutta kuitenkin tutustutaan kirjaimiin ym. Tärkeintä on kuitenkin, että K saa olla välillä suomalaisten ympäröimänä, koska hän on selvästi erittäin tietoinen olevansa suomalainen ja ylpeä siitä :D. 

Me ollaan oltu täällä pikkasta yli vuoden ja ihan jees fiilis. On ollut ylä- ja alamäkiä, mutta niin se olisi varmasti ollut Suomessakin. Haaveilen aika ajoin Suomeen paluusta ja siitä, että meillä olisi omakotitalo ja oma piha ja naapurusto, jossa lapset saisivat leikkiä muiden lasten kanssa. Onhan meillä täälläkin naapurusto, mutta se on vähän erilaista. Kaikki olisi tuttua ja turvallista eikä tarvitsisi käyttää energiaa vieraalla kielellä toimimiseen. Toisaalta nautin täällä kansainvälisestä ympäristöstä ja siitä, että voimme matkustella ja nähdä uusia paikkoja suht helposti. Elämme tosi kauniissa maassa, joka on turvallinen ja hyvä maa asua. Periaatteessa kaikki edellytykset on siihen, että tänne voisi jäädä, jos olisi oikeesti valmis jättämään kotimaansa. Paljosta pitäisi luopua, mutta samalla saisi paljon takaisinkin, eri asioita vaan. Mä yritän olla ajattelematta Suomeen paluuta, koska me tehdään ratkaisevia päätöksiä vasta syssymmällä. Nyt nautitaan Sveitsin kauniista keväästä ja kesästä eikä analysoida liikaa. Mä olen nimittäin tehnyt sitä ihan liikaa täällä ollessa. Mutta ehkä se kuuluu mun luonteeseen ja tähän prosessiin. Tämä on kuitenkin meidän eka keikka ulkomailla, jos nyt ei oteta laskuihin mun au pair- vuotta (puolta vuotta) tai miehen kielikursseja ym. Monet, jotka ovat asuneet monessa eri maassa ennen tänne tuloa, osaa jotenkin ottaa kaiken lunkimmin kuin tämmöinen noviisi. Se on varmaa, että olen kasvanut ihmisenä ja saanut rohkeutta monessa asiassa. En tule palaamaan Suomeen samanlaisena ja sekin kyllä vähän jänskättää. Mulla tulee aina olemaan takataskussa tämä kokemus, joka vaikuttaa moneen asiaan tulevaisuudessa. 

Tällaisia mietteitä tänään. Ei tullut nyt vappujuttuja, koska täällä vappu ei näy mitenkään. Mun teki niin mieli munkkeja, kun äiti pisti kuvan munkeista ja simasta, mutta en jaksanut ruveta vääntämään niitä. Olemme menossa huomenna yhden suomalaisperheen luo viettämään vappua vähän jälkijunassa joten ehkä me kuitenkin saadaan ripaus vappufiilistä.

Se olis moro nyt!

Naisen elämä

Kyllä naisen elämä on monimutkaista. Miten mielialat voi heitellä päivän aikana niin rajusti?! Aamu alkoi hyvin, kun lähdettiin reippaana kansainväliseen kerhoon. Aurinko paistoi ja pohdin, että jompi kumpi, ulos vai kerhoon, mutta päädyttiin jälkimmäiseen, koska halusin tavata muita mammoja. Siellä oli ihan perus mukavaa. Kerhon jälkeen menimme Lidliin, joka on ihan kerhorakennuksen vieressä ja nykyään poikkean sinne ostoksille vain jos olemme lähistöllä. Lidlissä on halvempaa, mutta toisaalta sieltä ei saa kaikkea mitä haluan ja tässä kylän Migroksessa on paljon kaupan omia tuotteita, jotka on itse asiassa aika edullisia. Hyvä juttu muuten on, että Suomessa kaupat ovat laskeneet hintoja!! Näkyykö pudotukset oikeesti? Tuntuuko halvemmalta? Olisi kiva kuulla mielipiteitä :). 

Niin no niihin mielialoihin... tultiin takas kotiin ja jostain kumman syystä mua alkoi ärsyttää, kun kämppä on kun hävityksen kauhistus. Se ei vaan pysy siistinä, eh ei tietenkään pysy, kun meillä asuu 4 possua. Me ei osata kerätä jälkiämme ja tavaraa ja vaatteita kerääntyy joka paikkaan. Joskus mulla on semmosia reippaita kausia, että viuhun täällä rätti kädessä ja kerään tavaroita pitkin päivää, mutta on se niin turhauttavaa. Työn jälki ei pysy kuin 10 minuuttia, HUOH!! 

Moni muukin asia rupesi siinä samassa rasittamaan ja silleen, mutta en nyt jaksa tän enempää valittaa. Näitä päiviä tulee ja menee. Huomenna kun herään, rupeen todennäköisesti siivoushommiin ja sitten elämä on taas järjestyksessä monella tapaa. Niinhän se usein on, että kun on siistiä, tuntuu, että koko elämä on paremmalla tolalla. Mutku aina ei jaksa siivota, en ainakaan minä. Ostin muuten Lidlistä tulppaaneja piristämään sotkuista kotia ja tein marjasmoothien, enkä sortunut muffinssien leipomiseen, vaikka olen löytänyt mielettömän hyvän ja helpon reseptin. Kynnys leipomiseen on vaarallisen pieni, damn! Jaan reseptin myöhemmin. Nyt on mentävä nukuttamaan pienin possu perheestämme. Nyt on menossa nimittäin paha mammavaihe, joka kestää varmaan vielä 20 vuotta. Että näin.

Se on morjenttesta vaan. 

Ehkä ensi kerralla tulee kivempaa juttua.

Huhuu!!

Hallo!

Vihdoinkin täällä! Mun kone levahti enkä ole päässyt päivittämään blogia. Tekninen tuki teki ihmeitä tilaamalla jonkun osan/levyn (?) ja sääti jotain juttuja (juttuja= tässä tapauksessa asioita, joista en ymmärrä mitään) ja kone toimii taas ja paljon paremmin kuin ennen. Eipä tarvinnut ostaa uutta, kun on nörtti perheessä ;). 

En tiedä mistä aloittaisin, kun tuntuu, että tässä välissä on kerinnyt tapahtua vaikka mitä. Vaikkei oikeesti olisikaan, mutta täällä pienet jutut tuntuu suurilta. Ainakin olen tavannut aika paljon ihmisiä ja ollaan myös koko perheenä treffailtu muita perheitä tässä naapurustossa ja muualla. Päällimmäisenä mieleen tulee yksi kiva ilta, kun meidän lähellä asuva etelä-afrikkalainen pariskunta laittoi meille dinnerin ja katsottiin yhdessä elokuva. Se on jännä miten voi mielialat mennä ylös ja alas. Syksyllä olin jotenkin niin kypsä kaikkeen ja ajattelin, ettei me varmaan asuta täällä kauaa. Nyt taas tuntuu siltä, että kyllä täällä kaikki asiat on ihan mallillaan ja voisi täällä asua pidempäänkin. Mulla on vajaa vuosi aikaa miettiä mitä teen oman työpaikkani suhteen. Sitten kun V täyttää 3 vuotta helmikuussa 2016 on joko palattava töihin tai irtisanottava itsensä, jos me jäädään vielä tänne. K voisi mennä syksyllä paikalliseen kindergarteniin (eskariin), jota voi käydä yksi tai kaksi vuotta. Olen pähkäillyt paljon näitä K:n eskarikuvioita ja onko järkevämpää jatkaa englannin kielisellä puolella vai olisiko integroitumisen kannalta parempi aloittaa paikallinen. Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä. Kyllä kaikki järjestyy! Joskus ajattelen liikaa ja pähkäilen pään sisällä joitain juttuja ja ne tuppaa paisumaan isoiksi.

Täällähän oli joulun aikaan oikea winter wonderland, mutta lumet on sulanut pois. Tosi harmi! Pojat niin nauttivat lumessa peuhaamisesta. Lauantaina oli 17 astetta ja aurinko paistoi. Mä kerkesin ajatella, että tässäkö tää talvi oli, kunnes sunnuntaina satoi taas lunta. Tosin asteet oli plussan puolella joten lumet suli heti pois. Höh. Lunta odotellessa. No ei multa oikein irtoa tän enempää. Jotenkin on teksti niin sillisalaattia, notta lopetan tähän ninnannunna. (En vissiin sit lopettanutkaan...) Tulin vaan lähinnä ilmoittamaan, että elossa ollaan ja  blogi porskuttaa eteenpäin, vaikka aika nihkeesti. Tiedän, että monella blogilla on selkeästi oma tyyli ja jotain teemaotsikoita - tosi kekseliäitä juttuja, mutta mä olen kyllä vähän hukassa täytyy myöntää. Blogi alkoi elämänmuutoshaasteen tiimoilta ja muuttui Sveitsiin muuton myötä. Olen oikeestaan kirjoittanut asioista, mitkä mieleen juolahtaa kulloinkin... Mutta jotenkin olisi kiinnostavaa kehittää ja parantaa blogia, mutta aika ja energia ei oikein riitä. Välillä olen miettinyt, että lopetan koko shitin (niinkus tiedätte), koska jotenkin ärsyttää ajatus siitä, että blogeja on joka toisella ja se on jotenkin tavallaan aika tyhmää. Miksi kaikkien (no ei ihan kaikkien) pitää jakaa kaikki asiat omasta elämästään.. miks mä kirjotan täällä julkisesti (tosin anonyymisti) omasta elämästä!? Ehkä se on tällä hetkellä vaan kuulumisten kertomista, ettei tarvi kaikille erikseen kertoa, mutta toisaalta en saa tästä niin paljon vastakaikua kuin toivoisin. Muutamat ystävät ja läheiset pitävät yhteyttä ja kyselevät muutenkin kuulumisia. Tuntuu oudolta, että monet lukevat mun juttuja, mutta itse en tiedä monenkaan lukijan elämästä mitään. No joo.. en mene tämän syvemmälle :). Tarkoituksena ei ole syyllistää ketään tai painostaa kommentoimaan. Tällaista blogin pitäminen on.. vain murto-osa lukijoista yleensä kommentoi tai on vuorovaikutuksessa. Olen vain miettinyt onko julkinen blogi mua varten loppujen lopuksi, vaikka oikeesti mulla ei todellakaan ole montaa lukijaa. Okei nyt piste. Jätän asian hautumaan. 

Että semmonen soppa tuli tästä. Mukavaa viikkoa kaikille pakkasen keskelle. Mulla on ikävä lunta ja pakkasta.. ratiritirallaa vaan. pusspuss.

8kk Sveitsissä

Moi! Hiljaiselo on näköjään jatkunut. Tuntuu, ettei mulla ole enää paljoa annettavaa tälle blogille. Onkohan siellä ruudun toisella puolella enää ketään? :) No tiedän, että ainakin muutama vakkarilukija varmaan jaksaa roikkua mukana... kiitos siitä! Jostain syystä tänä iltana sain inspiraation avata koneen ja  tulla raapustelemaan mietteitä. Paljon on asioita pyörinyt mielessä. Saa nähdä saanko mitään punaista lankaa koottua, mutta okei, aloitetaan ensiksi perus kuulumisilla. Tosiaan K:n 4vee synttäreitä on vietetty ja ollaan käyty kylässä ja tavattu nyt viime aikoina mukavasti ihmisiä. Käytiin suomalaisella joulutorilla ja sitten yhtenä päivänä käytiin Zürichissä tapaamassa suomalaista ystävää, joka oli siellä työreissulla. Käytiin hänen kanssaan sveitsiläisessä ravintolassa, joka oli erittäin ihana kokemus ja ruoka oli hyvää! Sveitsiläiseen keittiöön kuuluu juusto isolla J:llä eli syötiin mm. juustofondueta ja raclettea. Nyt muuten tuntuu, että sosiaalinen verkosta alkaa olla jo aika laaja. Joka viikolle olisi varmasti treffejä jos haluaisi. 8kk meni, että ollaan tässä pisteessä.

Jos mietitään tätä 8 kuukautta ulkomailla niin voi poijjat kun meidän elämä on mennyt vuoristorataa. Välillä on ollut tosi vaikeeta ja koti-ikävä ja välillä taas on tuntunut huipulta asua täällä ja kokea kaikkea uutta ja erikoista. Mullahan oli sillon syksyn alussa aika vaikeaa tulla takaisin Sveitsiin Suomireissun jälkeen ja palautumiseen meni tosi pitkään. Mietin koko ajan millaista meidän elämä olisi Suomessa ja haaveilin omakotitalosta jne. Onneksi tämä vaihe on helpottanut ja nyt tuntuu hyvältä olla täällä. Uskon, että syy tähän on se, että olen tavannut enemmän ihmisiä kuin aikaisemmin ja yrittänyt luoda kotiin tunnelmaa, jotta tuntuisi kodikkaammalta. Sveitsi on kaunis, turvallinen, siisti ja hyvä maa asua. Kaikki toimii hyvin ja ilmasto on aika jees. Tänäänkin oli tosi lämmin päivä. Meinasin läkähtyä talvitakissa kun aurinko paistoi. Toisaalta kaipaan pakkasia ja lunta. En saa millään joulufiilistä... tai no ehkä vähän nyt, kun laitoin esille muutamia joulukoristeita ja valoja. Mehän vietetään joulu täällä tai sitten mennään jonnekin tässä lähellä, mutta Suomeen ei mennä/tulla. Tulee varmasti erilainen joulu, joka me kyllä muistetaan aina. Odotan innolla suuria joulumarkkinoita, joita täällä pidetään yhdessä sun toisessa kaupungissa. Ehkä mennään Saksaankin tsekkaamaan markkinat, jotka ovat kuulemma mahtavat. 

Olen viime aikoina summannut mielessäni yhteen kaikkea mitä me ollaan koettu täällä. Vähän niin kuin yhteenvetona ja perusteluna, että kyllä kannatti tulla, vaikkei aina siltä tunnukaan ;) Tässä vähän listaa...

* Olen tavannut ihmisiä ympäri maailmaa, noin 20 eri maasta

* Saadaan olla upeiden maisemien ympäröimänä

* Englannin kieli vahvistuu ja olen oppinut pikkuriikkisen saksaa

* Tuoretta ja hyvää ruokaa

* Tykkään nykyään juustofonduesta ja muista erilaisista herkuista (ei ehkä niin hyvä juttu oikeastaan ;))

* Ensimmäinen haikkausreissu yksin 

* Italian ja Saksan reissut

* Elämän pohdiskelu - mikä on oikeasti tärkeää elämässä, itsetutkiskelu - me ollaan oppimassa täällä asioita maailmasta, arvoista, ihmissuhteista, parisuhteesta, perheestä, suhteesta rahaan ja materiaan, vaikka mistä. Kaikki nämä asiat tulee eteen ennemmin tai myöhemmin ja täällä niitä tulee pohdittua väkisinkin.

* Kierrättäminen - ei varmaan vastaavaa missään muualla maailmassa :)

* Ulkosuomalaisuuden kokeminen - miltä tuntuu olla vieraassa maassa ja oppia elämään toisen maan tavoille säilyttäen kuitenkin ylpeyden ja kunnioituksen kotimaataan kohtaan

Joskus voisin tehdä listan mikä täällä mättää heh. Tämmöstä tällä kertaa. Me lähdetään torstaina Suomeen mummini hautajaisiin. Tulee olemaan taas rankka reissu, mutta on silti ihanaa tulla Suomeen. Toivotaan, että palautuminen tänne on helppoa. Ehkä tsekkaan tota listaa, niin elämä rupee taas kulkemaan. 

Tschüss kamut!

Surua

Moi pitkästä aikaa rakkaat lukijat! 

Olen pitänyt hiljaiseloa ties kuinka kauan. Viimeksi kirjoittelin mammatreffeistä ja viikon alku vaikutti ihan normilta. No viime viikko sai surullisen käänteen, kun sain kuulla, että Suomessa asuvan mummini vointi oli huonontunut todella nopeasti. Kävimme katsomassa häntä silloin syyskuussa, kun oltiin Suomessa siskon häiden merkeissä ja silloin hänen vointinsa oli vielä aika hyvä. Sain isältäni puhelun viikko sitten torstaina, että tila on nyt todella huono. Heti puhelun jälkeen päätin lähteä Suomeen no matter what. Halusin nähdä rakkaan mummini vielä ennen kuin on liian myöhäistä. 

Varattiin liput heti seuraavalle päivälle ja lähdin pienimmäisen kanssa matkaan. Sain viettää raskaat, mutta ihanat hetket mummini vierellä ja hyvästelin hänet juuri hetkeä ennen, kuin todella oli liian myöhäistä. Me tultiin takas Sveitsiin maanantaina ja mummini nukkui pois 11.11 tiistaina :(.

Tällä kertaa ei tullut niin kauhea ikävä Suomeen ja syy on marraskuu!! Mun ja varmaan monen muunkin mielestä Suomen pahin kuukausi :). Kaikki on muuten täällä hyvin, eikä sen kummempaa. Sunnuntaina meille on tulossa kylään suomalainen perhe ja ensi sunnuntainakin vietetään K:n synttäreitä yhden puolisveitsiläisen ja yhden saksalaisen perheen kanssa. Sitten meidät on kutsuttu viikon päästä ex-naapureiden tupareihin joten onneksi on tässä nyt ohjelmaa. Kuun lopussa me tullaan sitten taas Suomeen hautajaisiin. 

Se olis sitten viikonloppu! Ihanaa sellaista kaikille pimeydestä huolimatta!! 

Hands up for the cool boys!

Moi! Ensiksi pakko vähän purkaa muutama juttu. En haluaisi valittaa, MUTTA en vaan millään meinaa saada pakkaa kokoon Suomireissun jäljiltä. On väsy, mikään ei huvita, kämppä on sotkuinen, tuntuu että on vaan liikaa hommaa. Mies on ollut pari päivää työreissussa, ei paha, mutta vaikuttaa kummasti. Miten voi olla niin riittämätön olo. En saa itsestäni mitään irti. Tarviiko? Miten voi vain kahden pienen lapsen ja kodin hoitaminen olla niin rankkaa. Ei se aina ole, mutta tänään on. Sitten pitäisi pitää itsestään huolta, pukeutua trendikkäästi ja näyttää hyvältä, syödä terveellisesti ja liikkua säännöllisesti... listaa voisi jatkaa.

Kaiken kökön keskellä (tää on lähinnä fiilis, down-päivä taas, huomenna on toivottavasti up-päivä!) mua piristää nää hauskat pojat. Vaikka ne vie musta kaikki mehut, niin kyllä ne antaakin paljon. Mä seuraan sellaista blogia kuin After the Storm ja sen inspiroimana tulee nämä...

Tässä mä oon, 1,5v mammanpoika. Mulla on hauskoja ilmeitä ja eleitä. Mä innostun todella kovasti kaikista pienistä jutuista kuten rusinat, xylitol-pastillit, hyvä kirja, norsu (joka on tuolla kärryssä), autot jne. Joskus kun mä oikein innostun niin mä steppaan paikoillaan hymy korvissa tai pyörin ympäri monta kertaa. Mulla on omaa tahtoa ja koettelen välillä tosi kovaa äidin ja isän hermoja. Yleensä saan tahtoni läpi, kun kukaan ei jaksa kuunnella mun itkua ja raivoamista. Pääasiassa olen kyllä hyvällä tuulella ja olen hauska veijari. Syön melkein mitä vain ja suurinta herkkua on herneet ja mustikat sekä "nonena"=omena, niin ja ne rusinat, joita on kiva valkata myslin seasta. Osaan syödä itse, välillä käsillä ja välillä haarukalla tai lusikalla. Puolet ruuasta on lattialla tai sylissä, koska mä en enää suostu pitämään ruokaessua, joka äitin mielestä olis niin kätevä. Mä kaadan aika monta kertaa päivässä maidot tai vedet lattialle. Mä oon niin syötävän söpö, että se jo itsessään piristää mun mammaa, vaikka mä kuljen sen perässä kyllästymiseen asti. Mä osaan jo antaa pusuja (ilman ääntä). Tykkään mun isoveljestä ja kopioin kaikkea mitä se tekee. Annoin tänään sille tosi monta halia. Mulla on monta sanaa: paipai/eippa, heppa, tippu, aippa, peipää, aitoo=maito, tettä, äiti, ummi, pappa, nanana=banana, wau, auto, pipi... (Siinä yhdessä kuvassa mulla on päällä mun isoveljen huppari, koska mä kastelin kaikki mun vaatteet hypätessäni tuonne veteen. Miks en osaa tehdä kaikkea mitä isoveli tekee?!)

Mä taas sitten oon ton pikkuipanan isoveli ja parin kuukauden päästä jo 4 vee. Mulla on ideoita ja ajatelmia vaikka muille jakaa. Puhun ja selitän paljon, koska mulla on koko ajan montaa rautaa tulessa. Olen energinen ja kekseliäs. Mulla on tosi vilkas mielikuvitus. Näissä kuvissa mä kalastan lehtiä pitkällä oljenkorrella. Keksin leikin melkein mistä vain, mutta eniten mä kyllä tykkään leikkiä autoilla konttien lattialla. Äiti ei oikein ole innoissaan, kun mun housuihin tulee reiät polviin muutamassa päivässä. Se puhui jotain polvipaikkojen hankkimisesta. Mä ihan tykkään nykyisin mennä sinne pöllökerhoon. Aluksi en millään tajunnut, miksi äiti ei voi jäädä sinne. Onneksi olen siellä vaan 3,5 tuntia kerrallaan. Ihan jees. En aina ymmärrä mitä siellä puhutaan, mutta seuraan muita ja toistan perässä mitä tädit sanoo. Kyllä mä varmaan kohta opin englantia. Mulla on Suomessa hyviä kavereita ja ihania serkkuja, joiden kanssa tykkään leikkiä. Mulla on ikävä niitä, mutta tykkään silti Sveitsistä, koska mun lelut on täällä ja koska meidän ikkunaverhot menee nappia painamalla kiinni ja auki. 

Tykkään pyöräillä, skeitata ja potkutella mun potkulaudalla. Olen taitava melkein missä vain. Tosin en ole yhtään kiinnostunut piirtämisestä tai värittämisestä. Joskus maalaan vesiväreillä tai teen juttuja muovailuvahalla, mutta autot on vaan niin parhaita. Tykkään pågen leivästä, banaanista, makaroonista, raejuustosta ja kurkusta niin ja tietenkin suklaasta... en oikein muusta. Tää tuottaa äitille vähän päänvaivaa. Tykkään kovasti mun pikkuveljestä, vaikka joskus se on rasittava, kun se sotkee mun leikit. Pidän huolta pikkuveljestä ja pidän sen puolia, joskus kuulemma vähän liiankin hanakasti. En viihdy yhtään yksin, en edes yöllä, siksi on kiva kömpiä melkein joka yö äitin ja iskän väliin. Yksi mun lempibiiseistä on Kakkaa lumella by Ella ja Aleksi.

Sen pituinen se <3

Häistä ja haikeasta paluusta

I'm back. Voi kyllä täytyy sanoa, että oli aivan upean tunnelmalliset ja ihanat häät Suomessa pohjanmaalla! Mun sisko oli NIIN über kaunis morsian pitsipuvussaan ja hunnussaan seppeleen kera että oksat pois! Ai että. Tässä muutamia herkkupaloja, joita ehdin räpsiä illan aikana (ei valitettavasti hääparista) :) 

Tällä kertaa kotiin lähtö tuntui tosi haikealta, kun tajusin, ettei tulla Suomeen pitkään aikaan. Seuraavan kerran ehkä ensi kesänä. Oli niin ihanaa nähdä ystäviä, sukulaisia ja perhettä, että sydäntä riipaisi tulla takaisin Sveitsiin. Mietin taas, että miksi ihmeessä me muutettiin tänne (vaikka tiedän varsin hyvin miksi). Lapset on pieniä ja olisi mukava kun heillä olisi isovanhemmat ja serkut lähellä. Meillä olisi tukiverkostoa ja pääsisimme varmasti vähän helpommalla. Noh, sitten taas tulin siihen tulokseen, että tämä kivi piti kääntää. Meitä olisi jäänyt ihan varmasti harmittamaan jos ei oltais muutettu tänne, kun kerran siihen tarjoutui mahdollisuus. Saamme täältä upeita kokemuksia ja tulemme varmasti vahvempina takaisin. Nämä kaksi viimeistä päivää on ollut vaan vähän down-päiviä. Kyllä se taas tästä, kun pääsee Sveitsin rytmistä kiinni. Positiivista on Steppari, joka tuo vaihtelua arkeen sekä nyt perjantaina me ollaan menossa yhden pojan 4v. synttäreille sisäleikkipuistoon. Uskon, että pojat tykkää tosi paljon! Ja onhan meille tulossa reilun viikon päästä taas Suomivieraita, joten no hätä! Kaik' hyvin! 

Mä tajusin, että meillä on vähän niinkuin toinen jalka Suomessa ja toinen jalka täällä. Tämähän luonnollisesti vaikuttaa kotiutumiseen... Tuotiin taas yksi matkalaukullinen ruokaa Suomesta (täysjyvätuotteita, leipää, karjalanpiirakoita, lauantaimakkaraa, xylitol-purkkaa). Kävin kampaajalla Suomessa ja tekisi mieli kantaa mattoja ja muita sisustusjuttuja Suomesta. Tekisi mieli käyttää lapset Suomen neuvolassa jaja... ei vaan pysty :). Suomen säätä ei tosin ole ikävä! Täällä on ollut niin kivoja aurinkoisia syyssäitä, tykkään. Yritän ajatella elämää isona kokonaisuutena. Meidän elo täällä on vain pieni osa sitä, joten parasta ottaa kaikki ilo irti. Harmi vaan kun arki on aikalailla samanlaista missäpäin maailmaa tahansa, ellei voita lotossa ;). 

xoxo

5 kuukautta Sveitsissä - kokemuksia ja tuntemuksia

Postaustahti on valitettavasti ollut taas vähäistä. Ei meinaa millään löytyä aikaa tai energiaa. Yleensä päivitän lasten mentyä nukkumaan, mutta viime viikko oli jotenkin kaikkea ohjelmaa täynnä, niin ei vaan jaksanut edes avata tietokonetta. Toivottavasti siellä on kuitenkin jokunen lukija vielä matkassa mukana.

Mennäänpä ajassa vähän taaksepäin. Muutimme Sveitsiin noin viisi kuukautta sitten huhtikuun alussa.

Täällä oli kevät pitkällä ja ihastelin maan vihreyttä ja kauneutta. Olin otettu näistä mahtavista vuoristomaisemista ja järvistä. Krookukset ja tulppaanit kukkivat ja osa puista oli nuppuja täynnä, osa lehdistä auenneet. Kaikki tuntui niin upealta. Asuntomme, jota en ollut nähnyt livenä etukäteen, oli positiivinen yllätys. Ensimmäiset päivät Sveitsissä oli alkuhuumaa täynnä.

Alussa me ajeltiin paljon katselemassa lähiympäristöä ja maisemien ihastelusta ei meinannut tulla loppua. Tietenkin kaiken huuman keskellä täytyi saada asunto kuntoon, laatikoita purettiin ja laitettiin tavaroita paikoilleen. Käytiin myös useasti Ikeassa, kun meidän täytyi saada säilytyskalusteita, koska tässä asunnossa ei ollut makuuhuoneissa kaappeja, mikä on yleistä täällä ja esim. Saksassa.

Alussa oli hämmentävää mennä esim. ruokakauppaan. En tiennyt oikein mistä löytyy mitäkin. Mikä on rahka? Onko täällä raejuustoa? Täytyi tyytyä muuhun kuin ruisleipään. Kauhistelin lihan hintaa ja muutenkin sitä miten kallista täällä on. Toisaalta huomasin, että jotkut tuotteet ovat halvempia täällä kuin Suomessa

Ensimmäinen Italian reissu äitienpäivän kunniaksi. Se oli ikimuistoinen, koska olin haaveillut Italiaan pääsystä monet vuodet. Tänne muutettuamme se oli helposti toteutettavissa, koska ajomatka kestää vain kolmisen tuntia. En tajunnut, että viiden kuukauden sisällä tullaan käymään siellä yhteensä 5 kertaa ;).

Arki tuli myös vastaan. 

Tuli kylmiä ja tuulisia päiviä. En ymmärtänyt mitä nämä tyypit täällä puhuvat. Kaikki kuulosti aluksi siansaksalta. Tunsin itseni ulkopuoliseksi meidän pihassa, vaikka naapurit vaikuttivatkin päällisin puolin mukavilta. Tuli nolo tilanne kaupassa, kun suomalainen pankkikortti ei toiminutkaan eikä käteistä ollut tarpeeksi. Onneksi takanani jonottanut mies maksoi puuttuvan osa. Wiuh, siitä selvittiin. Tajusin, että kaikki ihmissuhteet täytyy luoda alusta. Sveitsin kännykässä ei ollut kuin mieheni numero. Stressasin lasten puolesta. Saavatko he kavereita, sopeutuuko pojat tänne? 

Vaati rohkeutta ja päättäväisyyttä mennä tsekkaamaan kylän kuntosali. Kävin pihassa kerran, mutta käännyin takaisin. Palasin myöhemmin uudestaan ja uskaltauduin sisälle. Onneksi siellä muutama työntekijä osasi englantia ja huomasin, että ihan turhaan jännitin.

Kesä tuli ja meillä kävi paljon ihania vieraita ja itse kävimme lomalla Suomessa. Kesä meni jotenkin omalla painollaan. Kävimme paljon rannalla ja aika kului mukavasti. 

Kesällä juhlittiin meidän 6-kymppisiä! Todettiin, että täällä me nyt ollaan, koska kriiseiltiin Suomessa, että meidän on pakko tehdä jotain, mennä jonnekin ja toteuttaa unelmia, ennen kuin lapset on kouluiässä ja me vanhoja :)

Nyt tilanne on se, että asunto tuntuu suht koht kodilta. Ruokakaupat on tulleet tutuksi ja osaan hakea lihat sieltä, missä ne on ok-hintaisia. Tiedän, että täällä pitää AINA olla jonkun verran käteistä mukana. Osaan ja uskallan ajaa autoa muutamia tuttuja reittejä. Tiedän hyviä lenkkipolkuja. Ymmärrän jonkun verran saksaa ja pystyn sanomaan jotain saksaksi kaupassa tai ravintolassa. Olen tehnyt muutaman ostoksen paikallisella facebook-kirpparilla. Kännykkään on ilmestynyt aika monta uutta numeroa :). Tunnen meidän kylältä muutamia ihmisiä ja on mukava törmätä heihin kaduilla. Kerhokuviot pyörii ja yksi tärkeimmistä jutuista täällä on Lift (kansainvälinen kirkko), josta on tullut meille tärkeä yhteisö ja koti. 

Yritän sietää joidenkin sveitsiläisten (en halua yleistää ;)) tarkkuutta ja tavallaan joustamattomuutta, myrtsinaamoja ja ärsyttäviä tapoja liikenteessä. TÖÖÖÖTTT!!! kuuluu  ja kädet vispaa heti jos tekee pienimmäisenkin virheen. TODELLA ärsyttävää! Paikallinen kierrätyskulttuuri on myös todellista taidetta, mikä on tietysti hyvä asia, mutta meidän pitäisi aktivoitua tässä asiassa pikkasen paremmin. Kierrätyskeskuksista löytyy kaikille mahdollisille roskille oma paikka mm. kuiville leiville, kynttilän jämille, viinipullon korkeille, lasipulloille värien mukaan, espressokapseleille jne... täytyy ottaa kuvia joskus kun rohkenen mennä sinne viidakkoon uudestaan. Se on kokemisen ja näkemisen arvoinen paikka!

Nyt lopetan ja toivotan mukavaa viikkoa kaikille! Syksy on täällä, lehtiä tippuu hiljalleen puista, mutta lämpöasteita on 25 :)

Little Sis

Tämän päivän kirjoitus sai inspiraation "Onnistuja vai epäonnistuja?"- postaukseen saapuneesta kommentista :). Mä tulin niin hyvälle tuulelle ja sain potkun takalistoon niin kovaa, että jahka tästä taas mopo lähtisi käyntiin! Little Sis siellä aukoi päätä sopivasti ja voi että... my dear sister!<3 

Hmm mistähän mä aloittaisin. Mun sisko on mulle tosi rakas. Me ollaan kaksi niin samanlaista, mutta toisaalta niin erilaista ihmistä. Hän on mua paljon nuorempi, mutta silti meillä on aina synkannut tosi hyvin. Olen kiitollinen siitä, koska se ei ole itsestäänselvyys, että siskoksilla on hyvät välit. Hän on upea, kaunis ja ihana, pippurinen ja hauska. Luova ja boheemi, haaveilija ja samalla toteuttaja. Me ollaan samanlaisia herkuttelijoita ja morkkistelijoita, joskus kaikki "ahistaa" ja stressaa. Panikoidutaan ja sitten taas noustaan. Meille kaikki pitäisi tapahtua heti tässä ja nyt. Tykätään sisustaa ja tuunata, kunnes menee hermot ja siirrytään uuden idean kimppuun. Me laitetaan hiuksia ja ollaan kriittisiä. Sisko on rohkea ja muodin harjalla tai jopa luomassa sitä, kun mä taas olen tylsä klassisen varma/ kotimamma-asussa. Mun siskolla on tatskoja, joita mä en ikinä uskaltaisi ottaa. Mä oon pihi ja taloudellinen, kun taas hän on jotain vähän muuta ;) 

Mun sisko on lapsirakas ja todella tärkeä meidän pojille. Hän on varaäiti ja extrasyli tarpeen tullen. Varsinkin meidän nuorempi poitsu on ollut siskon elämässä vauvasta asti, koska asuttiin silloin samalla paikkakunnalla, kun V syntyi. Muistan kun V nukahti tädin syliin melkein joka vierailulla ja hänestä tulikin epävirallinen nukuttaja :). Isompi poika sanoi muuten kerran hyvin, kun mulla oli päällä yöpaita, jota siskoni aina käytti ollessaan meillä yötä. "Sä näytät ihan Nonana-tädiltä." Meitä on sanottu samannäköisiksi (otan tämän suurena kohteliaisuutena ;)) ja poikakin huomasi yhtäläisyyttä varsinkin, kun mulla oli hiukset nutturalla Pikku Myymäisesti kuten siskollanikin on useasti :). 

Sisko oli tosi suurena apuna ja tukena, kun asuimme vielä Suomessa. Itse asiassa hänen vierailuistaan meidän luona tulikin jo vähän vitsi, kun ruvettiin sanomaan häntä loiseksi :D. Oikeesti oli ihanaa asua lähekkäin vajaa vuosi. Tämä on iso menetys mulle nyt, kun asumme täällä kaukana. Ikävöin yhteisiä naurukohtauksia, leffailtoja, avautumisia... kaikkea! Nyyh!

We miss you raksu!!

Onnistuja vai epäonnistuja?

Hellouta vaan. Tänään ajattelin avautua jälleen niinkin kivoista asioista kuin liikkuminen ja syöminen. Eikö olekin mielenkiintoista lukea tästä aiheesta näin kesälomilla ja helteillä... ai että?! Olis mulla tietty kerrottavaa tästä viikonlopusta, mutta kerron siitä joskus myöhemmin.

Meidän kylän kuntosali jäi eilen kesälomalle pariksi viikoksi ja mulla jatkuu sopparia johonkin syyskuun alkuun. En ole vieläkään saanut aikaiseksi ottaa sitä vuoden sopparia, KOSKA en käynyt salilla tällä viikolla kertaakaan ja kävinköhän viime viikolla kerran. Jeps, näin siis tosi liikunnallisena täällä. Mua rassaa se, että tää asia on semmoista kamppailua koko ajan... mä en jaksa olla aina ns. aloittamassa alusta jotain megakuntoilua tai laihdutuskuuria tms. Faktahan on, että en mä mitään aloittaiskaan, vaan pelkästään jatkaisin sitä hyvää työtä, minkä viime syksynä aloitin (kyllä, siitä on kohta vuosi - unbelievable!!! huoh!), mutta mun pään sisällä se on aina semmonen isompi ajatus. "Nyt mä rupeen liikkumaan 4 kertaa viikossa ja jätän pois hiilarit ja sokerit..." tiedättekö tän kuvion? Sitten viikon päästä ollaan suklaan ja pitsan äärellä miettimässä elämän synkkyyttä. 

Mä en vaan jaksa kun tää kuvio toistuu uudestaan ja uudestaan. Välillä menee hyvin, useita viikkojakin. Syön kohtuudella ja suht terveellisesti ja tietenkin olo on hyvä. Sitten joskus jää vähän niinkuin putki päälle ja syön sitä sun tätä, enkä liiku. Mä olen niin joko-tai-ihminen. Se on tosi ärsyttävää!!! Pahin yhtälö on juuri se, että jos syön enemmän roskaa, en vaivaudu liikkumaan, koska ajattelen että kaikki on mennyt niin reisille, joten ihan sama. Miten mä voisin muuttua? Tuntuu, etten voi ikinä muuttua, vaikka monet muut tuntuu pystyvän siihen. 

Kuulin erään aktiiviliikkujan suusta, että liikkumisen pitäisi olla samanlainen itsestäänselvyys kuin hampaiden pesu. Olen todellakin samaa mieltä ja niinhän mä haluaisinkin. Mutta miten?? Ei  mulla ole varaa palkata ketään persuksille potkijaa koko loppuelämäksi, joten kaiken pitää lähteä musta itsestäni. Mä tiedän, että terveellinen ruokavalio ja liikkuminen tuo hyvää oloa, koska olen kokenut sen. Tiedän myös sen, että herkut ja löhöily saa mut tuntemaan itseni 100 kiloiseksi ja laiskaksi, väsyneeksi ja masentuneeksi. Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että onnistuisin tähän terveelliset elämäntavat- rumbaan helpommin, jos elämä olisi koko ajan tasaista. No kun se ei ikinä ole. Siispä mun pitäisi löytää eväät siihen, miten toimia spesiaalitilanteissa, kuten silloin kun on vieraita tai silloin kun reissataan. Ne on mun pahimmat kompastuskivet. Silloin annan itselleni liian lepsusti luvan herkutella ja olla liikkumatta ja monesti se jää päälle, niinkuin totesin jo aikaisemmin... mä niin toistan itseäni. Sori oikeesti. 

Sitten toinen puoli musta sanoo, että mitä sä ny ressaat. Sulla on kaksi pientä lasta, jotka vie kaiken ylimääräisen energian. Nauti tästä elämäntilanteesta äläkä pilaa sitä miettien, että sun pitäisi olla timmimpi, ahkerampi ja terveellisempi jajaja... anna armoa itsellesi. Sitten kun annan armoa itselleni isolla kauhalla, olo on tosi kurja... eikoo hankalaa?! Niin ja tää sama toinen puoli sanoo, että hyvinhän sä pärjäät - annoskoot on hyvät, et syö enää sokeripommijugurtteja, et syö herkkuja joka päivä, syöt kasviksia, salaattia ja marjoja joka päivä, et pelkää enää mennä salille ja olet pudottanut raskauskilot :) 

Huhhuh, nyt olo on vähintäänkin sekava: oonko mä onnistuja vai epäonnistuja?! Sitä jään pohdiskelemaan... Herääkö kellekkään mitään mietteitä, vinkkejä, jotain? :) olisi kiva kuulla ajatuksia tästä lopen kuluneesta aiheesta.

Suomeen tulo lähenee... i-h-a-n-a-a!!

Deja vu

Terveiset rannalta, onko vähän dejavu-olo... sori, mutta tulee aika kivoja kuvia tuolla auringossa, niin laitan vähän uusia (samanlaisia) rantsukuvia. Täällä on tietenkin nyt helleaalto, kun Suomiystävät lähti. Tuuria kerrakseen. No onneksi sielläkin on tainnut olla tosi lämmintä. 

Mähän aluksi jänskäsin mennä yksin poikien kanssa rannalle, kun ajattelin, etten pärjää. Jotain voi sattua, toinen juoksee järveen ja toinen jonnekin pusikkoon... eih, nämä mamman kullannuput on niin mallikkaasti rannalla. Oikeesti. Niillä taitaa olla itsesuojeluvaistoa ja onneksi vesi on sen verran kylmää, ettei ne juokse päätä pahkaa veteen. Joten rantapäivät on meille kaikille aika iisejä. Aika kuluu kuin siivillä.

Siksipä välillä vedetään nassuun vähän ruokaa kahvila-ravintolasta. Nämä on jotain kalajuttuja. Tosi hyviä ja sisällä on oikeesti kalaa, eikä mitään mössöä niinkuin esim. nugeteissa. 

Rantapallo on ihan must ottaa mukaan. 

Ja kyllä voi olla halvat huvit - pieni kippo, jolla voi leikkiä vedessä vaikka kuinka kauan :)

Tai sanko ja lapio + pikkukivet :)

Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä... jee!

PS. Eilisestä dinneristä brittipariskunnan luona sen verran, että kivaa oli! Saatiin hyvää ruokaa mm. maustettuja perunoita, grillipossua ja nakkeja käärittynä pekoniin, cuscusia, salaattia... jne. Mä vein jälkkäriksi mutakakkua vadelmien, mansikoiden ja kermavaahdon kera. Seura oli taas hyvää, vaikka aluksi oli ehkä hieman jäätävää. Ehkä kun oli uusi tilanne ja ei oltu hetkeen puhuttua enklantia. Kieli oli ehkä vähän ruosteessa. Kyllä ilta siitä rentoutui ja lasten takia vähintäänkin, kun ei paljoa paikallaan pysytä :). Kaiken kaikkiaan mukava ilta ja toivottavasti nekin viihtyy meidän seurassa. Really hope so! Rasittavaa, kun aina ajattelee mitä muut ajattelee meistä. Me ollaan niin epävarmoja. Pitäisi vaan nostaa leuka pystyyn ja luottaa, että meidän seura kelpaa...