Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleistä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleistä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kesälomaa blogista

Moi pitkästä aikaa!


Blogi on kärsinyt hiljaisuudesta ties kuinka kauan. Pahoittelut siitä! Meillä on ollut Suomivieraita ja ollaan sairasteltu ja kaikenlaista hässäkkää on ollut. K:lla on vielä Stepparia ensi viikolla ja sitten hänkin jää kesälaitumille kahdeksi kuukaudeksi. Meille on tulossa kesäkuun lopulla sisko ja sen mies ja sen jälkeen meillä ei olekaan paljoa suunnitelmia. Olemme miettineet Suomeen menoa heinäkuussa ja tehdään ehkä jotain pieniä autoreissuja täälläpäin, mutta mitään ei ole lyöty lukkoon. Paljon olisi vielä nähtävää! Niin ja jostain syystä en saa lisättyä uusia kuvia koneelle, sekin syö motivaatiota päivittää kuulumisia. Mulla on kännykässä dropbox, josta kuvien pitäisi siirtyä koneelle automaattisesti, mutta tämäpä ei toimi ei. Tekninen tuki on kiireinen omassa työssään, etten ole viitsinyt vaivata häntä tällä mun pikku harrastuksella :). Summasummaarum ajattelin pitää vähän kesätaukoa blogin kirjoittamisesta. Tai en ainakaan ota mitään stressiä päivittämisestä, koska mielessä on nyt paljon kaikenlaista muuta ja intoa ei valitettavasti löydy blogin pitämiselle. Toivottavasti ymmärrätte. Päivitän tilannetta taas sitten syssymmällä, jos vielä muistatte Biscuit Battlen olemassa olon. 

Vielä muutama sananen painonhallinnasta. Mullahan alkoi noin 3-4 kuukautta sitten tsemppi muutamien kilojen karistamiseen ja ylipäätään liikkumisen lisäämiseen. Tilanne on aika jees tällä hetkellä. Olen liikkunut säännöllisesti 3-4 kertaa viikossa ja olen syönyt aika terveellisesti. En ole totaalikieltäytynyt mistään, mutta olen pyrkinyt syömään kaikkea kohtuudella ja vähentämään hiilareita illasta. Mulla on viikon päästä update kuntosalilla ja kuntosaliohjelmaani päivitetään. En haluaisi millään nousta puntarille, mutta katsotaan miten käy. Tiedän, että olen pudottanut ainakin 4kg, mutta en ihan päässyt tavoitteeseeni eli siihen 5-6kg pudotukseen. Tiukassa on kilot. Vielä pitäisi saada pudotettua 2kg niin olisin samoissa lukemissa kuin PT-jakson lopussa. I can do it! Tärkeintä on, että olo on nyt fyysesti paljon fressimpi kuin talvella. 

Nyt toivotan kaikille lukijoilleni oikein ihanaa ja aurinkoista kesää! Kesä on lyhyt, mutta sitäkin spesiaalimpi<3 Take care!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Koti ja Kimble

Heips!



Olohuone on pistetty uuteen uskoon ja illat ovat kuluneet kimblen parissa. K tykkää tosi paljon tästä pelistä ja enpä tiennyt että se on made in Finland! Olohuoneen muutoksesta on tulossa kuvia, kunhan saan hankittua vielä pari tyynyä sohvalle. Matto-ongelma on selätetty ja koti tuntuu viihtyisältä. Viimeistä päivää viedään. Huomenna poikien mummi ja vaari lähtevät pois. Harmillista tosiaankin. Meillä on ollut tosi mukavaa yhdessä ja ilmat ovat suosineet ainakin nämä pari viimeistä päivää. 

Se on moro!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Pikaiset viikon kuulumiset ja talvisia kuvia

Hyvää sunnuntaita kaikille!

Enpä ole paljoa tietokoneelle ehtinyt, kun on ollut koko viikko ohjelmaa täynnä. Vanhempani saapuivat tänne tiistaina ja ilahduttavat meitä vielä ensi viikon torstaihin asti. Olen päässyt salille ja torstain ja perjantain vietin miehen matkassa hänen työreissullaan Saksassa. Eilen perheen miesväki pienintä lukuun ottamatta kävivät Stuttgartissa mersun museossa. Tänään käytiin koko porukalla pulkkamäessä ja ulkoilun jälkeen lämpimällä kaakaolla. 










Katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan. Nyt me otetaan rennosti loppu päivä ja huomenna mennään ehkä Ikeaan tai muualle kiertelemään. 

Moikat!





sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Uudet koiranpennut

Saanko esitellä meidän uudet koiranpennut. 

Ei kai kukaan luullut... no ei tietenkään!


Meidän 4veellä on kauhea koirakuume. Muistatteko kun kirjoitin joskus, ettei meille tule koiraa. Uskokaa tai älkää, mutta olen alkanut lämpenemään ajatukselle. Tähän asuntoon ei saa ottaa koiraa, joten asia ei ole todellakaan vielä ajankohtainen. Mutta enää en sano ikinä! On hauska seurata miten K huolehtii pehmolelukoirasta, kuin "oikeasta" -  hän esim. ruokkii, kuljettaa joka paikkaan mukana ja käyttää potalla :D!! 

Tänään saatiin nauttia aivan täydellisestä talvisäästä. Eilen kaunis lumisade muuttui räntäsateeksi, mutta tänä aamuna herättiin pikku pakkaseen ja lumi oli maassa. Että mä nautin! Vielä kun aurinko paistoi, niin maisemat oli kyllä upeat. Harmi kun miehen piti mennä tänään palaveeraamaan töihin näin kauniina päivänä. Menin lasten kanssa vaan omaan pihaan, mutta tekemistä riitti kivasti, kun pojat laskivat tuota loivaa mäkeä alas. 



Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa!!



maanantai 12. tammikuuta 2015

Huhuu!!

Hallo!


Vihdoinkin täällä! Mun kone levahti enkä ole päässyt päivittämään blogia. Tekninen tuki teki ihmeitä tilaamalla jonkun osan/levyn (?) ja sääti jotain juttuja (juttuja= tässä tapauksessa asioita, joista en ymmärrä mitään) ja kone toimii taas ja paljon paremmin kuin ennen. Eipä tarvinnut ostaa uutta, kun on nörtti perheessä ;). 

En tiedä mistä aloittaisin, kun tuntuu, että tässä välissä on kerinnyt tapahtua vaikka mitä. Vaikkei oikeesti olisikaan, mutta täällä pienet jutut tuntuu suurilta. Ainakin olen tavannut aika paljon ihmisiä ja ollaan myös koko perheenä treffailtu muita perheitä tässä naapurustossa ja muualla. Päällimmäisenä mieleen tulee yksi kiva ilta, kun meidän lähellä asuva etelä-afrikkalainen pariskunta laittoi meille dinnerin ja katsottiin yhdessä elokuva. Se on jännä miten voi mielialat mennä ylös ja alas. Syksyllä olin jotenkin niin kypsä kaikkeen ja ajattelin, ettei me varmaan asuta täällä kauaa. Nyt taas tuntuu siltä, että kyllä täällä kaikki asiat on ihan mallillaan ja voisi täällä asua pidempäänkin. Mulla on vajaa vuosi aikaa miettiä mitä teen oman työpaikkani suhteen. Sitten kun V täyttää 3 vuotta helmikuussa 2016 on joko palattava töihin tai irtisanottava itsensä, jos me jäädään vielä tänne. K voisi mennä syksyllä paikalliseen kindergarteniin (eskariin), jota voi käydä yksi tai kaksi vuotta. Olen pähkäillyt paljon näitä K:n eskarikuvioita ja onko järkevämpää jatkaa englannin kielisellä puolella vai olisiko integroitumisen kannalta parempi aloittaa paikallinen. Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä. Kyllä kaikki järjestyy! Joskus ajattelen liikaa ja pähkäilen pään sisällä joitain juttuja ja ne tuppaa paisumaan isoiksi.

Täällähän oli joulun aikaan oikea winter wonderland, mutta lumet on sulanut pois. Tosi harmi! Pojat niin nauttivat lumessa peuhaamisesta. Lauantaina oli 17 astetta ja aurinko paistoi. Mä kerkesin ajatella, että tässäkö tää talvi oli, kunnes sunnuntaina satoi taas lunta. Tosin asteet oli plussan puolella joten lumet suli heti pois. Höh. Lunta odotellessa. No ei multa oikein irtoa tän enempää. Jotenkin on teksti niin sillisalaattia, notta lopetan tähän ninnannunna. (En vissiin sit lopettanutkaan...) Tulin vaan lähinnä ilmoittamaan, että elossa ollaan ja  blogi porskuttaa eteenpäin, vaikka aika nihkeesti. Tiedän, että monella blogilla on selkeästi oma tyyli ja jotain teemaotsikoita - tosi kekseliäitä juttuja, mutta mä olen kyllä vähän hukassa täytyy myöntää. Blogi alkoi elämänmuutoshaasteen tiimoilta ja muuttui Sveitsiin muuton myötä. Olen oikeestaan kirjoittanut asioista, mitkä mieleen juolahtaa kulloinkin... Mutta jotenkin olisi kiinnostavaa kehittää ja parantaa blogia, mutta aika ja energia ei oikein riitä. Välillä olen miettinyt, että lopetan koko shitin (niinkus tiedätte), koska jotenkin ärsyttää ajatus siitä, että blogeja on joka toisella ja se on jotenkin tavallaan aika tyhmää. Miksi kaikkien (no ei ihan kaikkien) pitää jakaa kaikki asiat omasta elämästään.. miks mä kirjotan täällä julkisesti (tosin anonyymisti) omasta elämästä!? Ehkä se on tällä hetkellä vaan kuulumisten kertomista, ettei tarvi kaikille erikseen kertoa, mutta toisaalta en saa tästä niin paljon vastakaikua kuin toivoisin. Muutamat ystävät ja läheiset pitävät yhteyttä ja kyselevät muutenkin kuulumisia. Tuntuu oudolta, että monet lukevat mun juttuja, mutta itse en tiedä monenkaan lukijan elämästä mitään. No joo.. en mene tämän syvemmälle :). Tarkoituksena ei ole syyllistää ketään tai painostaa kommentoimaan. Tällaista blogin pitäminen on.. vain murto-osa lukijoista yleensä kommentoi tai on vuorovaikutuksessa. Olen vain miettinyt onko julkinen blogi mua varten loppujen lopuksi, vaikka oikeesti mulla ei todellakaan ole montaa lukijaa. Okei nyt piste. Jätän asian hautumaan. 

Että semmonen soppa tuli tästä. Mukavaa viikkoa kaikille pakkasen keskelle. Mulla on ikävä lunta ja pakkasta.. ratiritirallaa vaan. pusspuss.

maanantai 24. marraskuuta 2014

8kk Sveitsissä

Moi! Hiljaiselo on näköjään jatkunut. Tuntuu, ettei mulla ole enää paljoa annettavaa tälle blogille. Onkohan siellä ruudun toisella puolella enää ketään? :) No tiedän, että ainakin muutama vakkarilukija varmaan jaksaa roikkua mukana... kiitos siitä! Jostain syystä tänä iltana sain inspiraation avata koneen ja  tulla raapustelemaan mietteitä. Paljon on asioita pyörinyt mielessä. Saa nähdä saanko mitään punaista lankaa koottua, mutta okei, aloitetaan ensiksi perus kuulumisilla. Tosiaan K:n 4vee synttäreitä on vietetty ja ollaan käyty kylässä ja tavattu nyt viime aikoina mukavasti ihmisiä. Käytiin suomalaisella joulutorilla ja sitten yhtenä päivänä käytiin Zürichissä tapaamassa suomalaista ystävää, joka oli siellä työreissulla. Käytiin hänen kanssaan sveitsiläisessä ravintolassa, joka oli erittäin ihana kokemus ja ruoka oli hyvää! Sveitsiläiseen keittiöön kuuluu juusto isolla J:llä eli syötiin mm. juustofondueta ja raclettea. Nyt muuten tuntuu, että sosiaalinen verkosta alkaa olla jo aika laaja. Joka viikolle olisi varmasti treffejä jos haluaisi. 8kk meni, että ollaan tässä pisteessä.





Jos mietitään tätä 8 kuukautta ulkomailla niin voi poijjat kun meidän elämä on mennyt vuoristorataa. Välillä on ollut tosi vaikeeta ja koti-ikävä ja välillä taas on tuntunut huipulta asua täällä ja kokea kaikkea uutta ja erikoista. Mullahan oli sillon syksyn alussa aika vaikeaa tulla takaisin Sveitsiin Suomireissun jälkeen ja palautumiseen meni tosi pitkään. Mietin koko ajan millaista meidän elämä olisi Suomessa ja haaveilin omakotitalosta jne. Onneksi tämä vaihe on helpottanut ja nyt tuntuu hyvältä olla täällä. Uskon, että syy tähän on se, että olen tavannut enemmän ihmisiä kuin aikaisemmin ja yrittänyt luoda kotiin tunnelmaa, jotta tuntuisi kodikkaammalta. Sveitsi on kaunis, turvallinen, siisti ja hyvä maa asua. Kaikki toimii hyvin ja ilmasto on aika jees. Tänäänkin oli tosi lämmin päivä. Meinasin läkähtyä talvitakissa kun aurinko paistoi. Toisaalta kaipaan pakkasia ja lunta. En saa millään joulufiilistä... tai no ehkä vähän nyt, kun laitoin esille muutamia joulukoristeita ja valoja. Mehän vietetään joulu täällä tai sitten mennään jonnekin tässä lähellä, mutta Suomeen ei mennä/tulla. Tulee varmasti erilainen joulu, joka me kyllä muistetaan aina. Odotan innolla suuria joulumarkkinoita, joita täällä pidetään yhdessä sun toisessa kaupungissa. Ehkä mennään Saksaankin tsekkaamaan markkinat, jotka ovat kuulemma mahtavat. 





Olen viime aikoina summannut mielessäni yhteen kaikkea mitä me ollaan koettu täällä. Vähän niin kuin yhteenvetona ja perusteluna, että kyllä kannatti tulla, vaikkei aina siltä tunnukaan ;) Tässä vähän listaa...

* Olen tavannut ihmisiä ympäri maailmaa, noin 20 eri maasta
* Saadaan olla upeiden maisemien ympäröimänä
* Englannin kieli vahvistuu ja olen oppinut pikkuriikkisen saksaa
* Tuoretta ja hyvää ruokaa
* Tykkään nykyään juustofonduesta ja muista erilaisista herkuista (ei ehkä niin hyvä juttu oikeastaan ;))
* Ensimmäinen haikkausreissu yksin 
* Italian ja Saksan reissut
* Elämän pohdiskelu - mikä on oikeasti tärkeää elämässä, itsetutkiskelu - me ollaan oppimassa täällä asioita maailmasta, arvoista, ihmissuhteista, parisuhteesta, perheestä, suhteesta rahaan ja materiaan, vaikka mistä. Kaikki nämä asiat tulee eteen ennemmin tai myöhemmin ja täällä niitä tulee pohdittua väkisinkin.
* Kierrättäminen - ei varmaan vastaavaa missään muualla maailmassa :)
* Ulkosuomalaisuuden kokeminen - miltä tuntuu olla vieraassa maassa ja oppia elämään toisen maan tavoille säilyttäen kuitenkin ylpeyden ja kunnioituksen kotimaataan kohtaan

Joskus voisin tehdä listan mikä täällä mättää heh. Tämmöstä tällä kertaa. Me lähdetään torstaina Suomeen mummini hautajaisiin. Tulee olemaan taas rankka reissu, mutta on silti ihanaa tulla Suomeen. Toivotaan, että palautuminen tänne on helppoa. Ehkä tsekkaan tota listaa, niin elämä rupee taas kulkemaan. 

Tschüss kamut!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Päivän piristys

Hei taas. Pakko tulla vaan kertomaan, että tänään oli kiva päivä! Aamulla käytiin poikien kanssa lenkillä. Alku oli vähän tahmeaa, kun K ei oikein meinannut innostua lähtemään, vaan hän olisi halunnut jäädä pihaan leikkimään. Sain houkuteltua hänet pienelle lenkille, josta tulikin yhtäkkiä 5km. Mentiin ihan leppoista vauhtia, mutta on sekin parempi kuin ei mitään, siis treenimielessä. Yritän pitää arkiaktiivisuutta yllä, kun treenit muuten ovat jääneet vähemmälle. Shame on me! Siitä puheen ollen, en jatkanut salijäsenyyttä :(. Vakuutusyhtiö ei korvannutkaan mitään vuoden jäsenyydestä, joka olisi ollut 1290fr. Siis korvaus olisi pitänyt muka olla jotain 200-300fr luokkaa. Tulin siihen tulokseen, etten viitsi maksaa tuollaista summaa siitä, että käyn siellä 1-2 kertaa viikossa. Jumppa-aikataulut ei oikein sopinut mulle mitenkään ja salilla en tuota enempää olisi jaksanut käydä. Harmittaa tosi paljon, kun pääsin niin hyvään vauhtiin ennen muuttoa ja kaikki vähän plösähti keväällä, kesästä puhumattakaan. Kiloja on tullut takaisin, onneksi sentään mahdun vaatteisiini, mutta silti! Masentavaa! No mitenkä tää taas ajautui masentaviin asioihin. 


Niin mulla oli tosiaan kiva päivä! Kävin tänään kahvilla sen Etelä-Afrikkalaisen naisen kanssa, josta olen kertonut aiemminkin täällä. Teki kyllä NIIN hyvää päästä vähän ihmisten ilmoille ilman lapsia. Tämän naisen kanssa mulla muutenkin tuntuu synkkaavan hyvin. Meillä on samoja kiinnostuksen kohteita ja juttu tuntuu luistavan, jes! En jännitä hänen seurassaan, joten englanti sujuu aika hyvin. Puhuttiin, että voitais käydä joskus lenkillä yhdessä ja ensi viikon perjantaiksi kehitellään Ikean reissua tai jotain muuta pientä shoppinkia. Nice!

Tästä on hyvä aloittaa uusi viikko!
xxx

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Fiilispohjalta

Kirjoittelen näköjään ihan fiilispohjalta ja niinhän se tietysti kuuluu mennä. Tietenkin haluaisin päivittää useammin ja säännöllisesti tätä blogia, mutta aika ei riitä, eikä oikein jaksaminenkaan. Mutta silloin taotaan, kun rauta on kuuma, ja asiaa tulee, eiks niin?! 


Tänään aamulla otettiin rennosti ja oltiin tooosi veteliä. Ei meinannut päivä lähteä ollenkaan käyntiin, vaikka ulkona paistoi aurinko ja näytti niin ihanalta. Väsy vei voiton. Voi johtua tietysti vähän levottomasta yöstä. Pienempi poju itkeskeli omassa sängyssään ja menin hänen luokseen ja otin viereeni nukkumaan. Hän ei sitten saanutkaan unen päästä kiinni vaan pyöri ja hyöri puoliksi mun päällä. Sitten hän rupesi sanomaan "eppää" tai jotain sinnepäin. En siinä unenpöppörössä tajunnut, mitä hän tarkoitti. No itkulle ei tullut loppua ja yhtäkkiä tajusin, että hän halusi leipää :). Pienen oli nälkä, eikä saanut unta. Ymmärrän tunteen. Me ollaan ruuan ja syömisen suhteen NIIN samanlaisia. Raukkaparka. 


Jep no pojat leikki legoilla ja katsoivat piirrettyjä aamulla ja lounaan jälkeen saatiin koko koneisto käyntiin. Lähdettiin ajelemaan ja pojat nukahtivat autoon. Ajeltiin pieniä kyliä pitkin ja nähtiin uusia maisemia ja paikkoja. Me ollaan muuten huomattu, että me saadaan parhaiten ns. laatuaikaa, kun mennään ajelemaan. Pojat viihtyy yleensä hyvin autossa ja monesti he juuri nukahtavat autoon. Me saadaan rauhassa keskustella asioista ja me vaan tykätään ajella ja katsella maisemia. Yleensä meidän reissut menee aika fiilispohjalla (niinkun näköjään aika moni asia meidän elämässä heh) ja päädytään milloin minnekin. Tänään päädyttiin Rothenburgin eläinpuistoon (Toni's Zoo). Se oli aika pieni eläinpuisto, mutta siinä samassa yhteydessä oli ravintola ja leikkipaikka, jossa pojat viihtyivät tosi hyvin. Sää oli mitä mainioin, 23 astetta ja pilvetön taivas. Täällä on ollut aivan ihanan lämmin ja kaunis syksy, uskomatonta. Tätä jään kyllä kaipaamaan sitten, kun palataan Suomeen.

 Toi vihreä huppari on varmaan joka kuvassa, mutta siitä on tullut V:n lempihuppari :). Näkisittepä pojan ilmeen, kun hän näkee tän hupparin ja saa laittaa sen päälle. Huvittavaa!


Mukavaa alkavaa viikkoa! Tiistaina saadaan Sveitsin maalle miehen vanhemmat, jotka viettävät täällä useamman viikon (ei meillä kylläkään), mutta saadaan vähän helpotusta ja seuraa arkeemme! Tosi kivaa! :) 

lauantai 18. lokakuuta 2014

Juustomessut ja maailmanpyörä

Moi kaikille!
Viikko on taas vierähtänyt, vaihtelevasti. Sairastelut on toivottavasti hetkeksi poissa. Vielä viime viikonloppuna K:lla oli kuumetta, mutta sitten tauti vaan meni ohi. Ruokahalu on vihdoin palannut sille tasolle, mitä se yleensä on, eli about leipä- ja makaroonilinjalla mennään. K on kyllä ollut koko viikon normaalia väsyneempi ja kärttyisämpi, mutta ehkä se liittyy tuohon pitkään sairasteluun. Katsomme tilannetta.


Ihanaa kun on lauantai ja ollaan saatu olla perheen kanssa yhdessä. Mies oli keskellä viikkoa työreissussa ja vietin lasten kanssa aika hiljaiseloa kotiympyröissä. Paitsi keskiviikkona meillä kävi kylässä se suomalainen au pair, josta olen joskus aikaisemmin maininnut. Perjantaina oli myös kiva päivä, koska otin yhteyttä yhteen suomalaiseen naiseen, jolla on kaksi poikaa. Nähtiin tässä kylän puistossa ja oli mukavaa höpötellä vaihteeksi suomea. Joskus englannin vääntäminen tuntuu raskaalta, kun ei saa ilmaistua itseään täydellisesti ja keskustelu ei välttämättä ole maailman luontevinta. Pojille ja varsinkin K:lle on tosi tärkeää saada leikkiä suomalaisten lasten kanssa. Tänään oli upea aurinkoinen sää ja lämpöasteita taas parikymmentä. Mentiin Luzernin kaupunkiin, koska siellä oli juustomessut. Mies on suuri juustojen ystävä joten käytiin vilkaisemassa, mitä siellä oli tarjolla.







Mä alan jotenkin tottumaan tohon juustofonduen makuun.. toi oli aika hyvää! Kotiin lähti muutama pala varvasvälijuustoa ja juustoa fonduepataan, jonka mies suunnitteli laittaa taas tänä iltana porisemaan.. ei vitsit, rasvaista juustoa ja hiilarileipää = kaloripommi! Ei passaa maistaa kovin montaa palaa. 


Siellä oli myös tivolilaitteita ja pojat menivät karuselliin ja yhdessä mentiin maailmanpyörään. BTW, ei muuten hattara uppoa enää näin aikuisiällä. Ostettiin kokeilumielessä lapsille, jotka eivät suostuneet edes maistamaan sitä enkä mäkään pystynyt syömään kuin pienen palan. 



Luzernin kaduilla oli myös kirppispöytiä. Ihania vanhoja esineitä ja aarteita. En pystynyt oikein keskittymään tavaroihin, kun ohi vaan mentiin, mutta bongasin kuitenkin ihanan italialaisen lasipullon/vaasin, joka tulee esille keittöön. Jospa pulloon tulisi laitettua joka päivä vettä ja juotua ainakin se litra päivässä :). Sitten löysin pitsiliinan parvekkeen pöydälle. Se on ehkä enemmän ensi kesän juttu, mutta vielä on niin kauniita ilmoja, että olkoot nyt siellä peittämässä pöydän rasvajälkiä.  




Ensi viikolla alkaa taas Steppari, joka tuo mukavaa vaihtelua arkeen. Jos sää sallii tiistaina, niin kerhossa on luvassa retkipäivä, johon itsekin osallistun. Siitä lisää myöhemmin. Nyt eikun nauttimaan viikonlopusta. 

Fidersen! x

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kaksi yötä lastensairaalassa

Sunnuntaita kaikille! Olen pitänyt hiljaiseloa blogista tämän viikon, sillä meidän vanhin poika on ollut koko viikon kipeänä. Nyt on sitten testattu Sveitsiläiset lääkärit ja jopa lastensairaala. Onneksi mies ei ollut työmatkoilla, muuten olisin ollut isossa pulassa. Eli K on ollut viruksen kourissa ja alkuviikosta hänellä oli kaiken maailman oireita oksentelua mukaan lukien. Kaikki mitä sain hänelle juotettua, tuli ulos. Hän oli tosi heikossa kunnossa, joten käytiin lääkärissä. Täällä muuten lääkärihommat menee eri tavalla kuin Suomessa. Täällä kaikkien on hankittava vakuutus ja käytännössä kaikki lääkäripalvelut ovat yksityisiä, paitsi tietenkin täältä löytyy ihan 'kunnan' sairaaloita. Eli kilpailu ja taso on kova, koska jokainen saa valita lääkärinsä itse. Meidän ns. oma lastenlääkäri (joka on meille merkattu, mutta jolla ei ole pakko käydä), ei ollut töissä, niin mentiin vaan sinne, missä oli vapaita aikoja. Mentiin siis lastenlääkärille ja vastaanotto oli kyllä tosi lapsiystävällinen, eikä vaikuttanut yhtään lääkärimäiseltä. Se vastasi enemmänkin Suomen neuvolaa ja oli siitäkin vielä viihtyisämpi. Lääkärillä oli mm. tavalliset vaatteet päällä.

K meni vieläkin huonompaan kuntoon, eikä käytännössä jaksanut tehdä mitään muuta kuin nukkua. Yleiskunto meni siis todella huonoksi. Siispä päätettiin ottaa yhteyttä lääkäriin uudestaan. Lopulta päädyttiin Luzernin lastensairaalaan, joka on meiltä n. 30km päässä. Jäätiin sille tielle, koska poika oli kuivunut ja hänelle piti aloittaa tiputus. Jäin yöksi hänen kanssaan sairaalaan ja oltiin siellä lopulta kaksi yötä. Tiputuksen ja lääkkeiden avulla poika alkoi pikku hiljaa friskaantua. Päästiin kotiin perjantaina, mutta K ei ole vieläkään täysin kunnossa. Täytyy seurata tilannetta ja toivoa, että poika paranee pian! Toinen toivomus olisi, ettei pikkuveli saisi samaa tautia. Hänelläkin on kauhea yskä ja räkää valuu ihan kiitettävästi. 

Pahin pelko kävi toteen, mutta täytyy sanoa, että kertaakaan mulle ei tullut epätoivoista oloa tai tavallaan orpoa oloa, vaikka oltiin sairaalassa ulkomailla. Kaikki hommat pelasi todella hyvin. Kaikki osasi sen verran englantia, että pärjättiin ja tultiin ymmärretyksi. Hoitohenkilökunta oli ystävällistä ja ammattitaitoista. Kiva yllätys oli muuten se, että sairaalassa kierti klovni, joka lauloi ja soitti kitaraa ja puhalsi lapsille hienon ilmapallon :). 

Sivuhuomautus vaan, että täällä vietetään myös syyslomaa, joten sairastelun ajoitus oli siinä mielessä hyvä, ettei K:lta jää päiviä pois pöllökerhosta, vaan pysyy aikataulussa muiden kanssa. Hän joutui olemaan vaan yhden päivän pois tällä viikolla. Täällä lomat menee vissin kutakuinkin niin, että lomia on pitkin vuotta 2 viikko kerrallaan (syys-, joulu-, talvi- ja vielä kevätlomakin) ja kesällä on pidempi loma. Aika kiva!

Toivottavasti ensi viikolla on positiivisempaa juttua ja uusia kuvia :)

lauantai 4. lokakuuta 2014

Suomivieraita ja söpö kioski

Pikainen tervehdys täältä. En ole muistanut kertoakaan, mutta me saatiin eilen suomivieraita meidän piristykseksi. Onneksi ystäväpariskunnan toinen osapuoli tuli tänne suunnalle työn puolesta ja he päättivät yhdistää työn ja huvin ja olla täällä pidennetyn viikonlopun :). Mahtavaa! Me valvottiin varmaan 1.30 asti ja pojat heräsivät 6.05. Jep, ihan fressi ja pirtee olo! No ei se tahtia haittaa, kun on mukavaa seuraa ja kivaa tekemistä. Päivitän viikonlopun kuulumisia sitten myöhemmin. Saa nähdä mitä ehditään tehdä maanantaihin mennessä. 

Me asutaan NIIN maalaiskylässä. Me ajeltiin Stepparista kotia kohti, niin vastassa oli hauska näky, kun lehmälauma ylitti tietä toisella puolella olevalle laitumelle. Pari tyyppiä pysäytti liikenteen jollain huomionauhalla ja siinä jonotettiin ihan niinkuin puomin edessä junaa odottaessa. Harmikseni en saanut kuvaa tästä tapauksesta, kun muutama auto blokkasi näkyvyyden aika pahasti.



Nämä kuvat on meidän lenkki"polulta". Tällä kertaa jatkettiin vähän eri suuntaan ja vastaan tuli tämmöinen söpö mökkerö. 




Se oli pieni kioski, jossa oli myynnissä kaikkea sekalaista mm. kananmunia, juustoa, erilaisia hilloja ym. Ostokset maksetaan ilmeisesti johonkin lippaaseen. Täytyy tutkia ensi kerralla tarkemmin miten se toimii. Siitä mä tykkään, että täällä saa halutessaan ostaa esim. maitoa, kananmunia, omenia ym. suoraan maatilalta. Monesti näkee tien varressa myynnissä jotain maatilan antimia. Täytyy siis muistaa olla käteistä mukana niin voi vaikka napata omenamehupullon kainaloon jos siltä tuntuu. Täällä on joka nurkalla maatila, kasvimaa ja leipomoita. Olen kyllä oppinut arvostamaan tuoretta lähiruokaa.


Mukavaa viikonloppua!

tiistai 23. syyskuuta 2014

Häistä ja haikeasta paluusta

I'm back. Voi kyllä täytyy sanoa, että oli aivan upean tunnelmalliset ja ihanat häät Suomessa pohjanmaalla! Mun sisko oli NIIN über kaunis morsian pitsipuvussaan ja hunnussaan seppeleen kera että oksat pois! Ai että. Tässä muutamia herkkupaloja, joita ehdin räpsiä illan aikana (ei valitettavasti hääparista) :) 








Tällä kertaa kotiin lähtö tuntui tosi haikealta, kun tajusin, ettei tulla Suomeen pitkään aikaan. Seuraavan kerran ehkä ensi kesänä. Oli niin ihanaa nähdä ystäviä, sukulaisia ja perhettä, että sydäntä riipaisi tulla takaisin Sveitsiin. Mietin taas, että miksi ihmeessä me muutettiin tänne (vaikka tiedän varsin hyvin miksi). Lapset on pieniä ja olisi mukava kun heillä olisi isovanhemmat ja serkut lähellä. Meillä olisi tukiverkostoa ja pääsisimme varmasti vähän helpommalla. Noh, sitten taas tulin siihen tulokseen, että tämä kivi piti kääntää. Meitä olisi jäänyt ihan varmasti harmittamaan jos ei oltais muutettu tänne, kun kerran siihen tarjoutui mahdollisuus. Saamme täältä upeita kokemuksia ja tulemme varmasti vahvempina takaisin. Nämä kaksi viimeistä päivää on ollut vaan vähän down-päiviä. Kyllä se taas tästä, kun pääsee Sveitsin rytmistä kiinni. Positiivista on Steppari, joka tuo vaihtelua arkeen sekä nyt perjantaina me ollaan menossa yhden pojan 4v. synttäreille sisäleikkipuistoon. Uskon, että pojat tykkää tosi paljon! Ja onhan meille tulossa reilun viikon päästä taas Suomivieraita, joten no hätä! Kaik' hyvin! 


Mä tajusin, että meillä on vähän niinkuin toinen jalka Suomessa ja toinen jalka täällä. Tämähän luonnollisesti vaikuttaa kotiutumiseen... Tuotiin taas yksi matkalaukullinen ruokaa Suomesta (täysjyvätuotteita, leipää, karjalanpiirakoita, lauantaimakkaraa, xylitol-purkkaa). Kävin kampaajalla Suomessa ja tekisi mieli kantaa mattoja ja muita sisustusjuttuja Suomesta. Tekisi mieli käyttää lapset Suomen neuvolassa jaja... ei vaan pysty :). Suomen säätä ei tosin ole ikävä! Täällä on ollut niin kivoja aurinkoisia syyssäitä, tykkään. Yritän ajatella elämää isona kokonaisuutena. Meidän elo täällä on vain pieni osa sitä, joten parasta ottaa kaikki ilo irti. Harmi vaan kun arki on aikalailla samanlaista missäpäin maailmaa tahansa, ellei voita lotossa ;). 

xoxo