Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saksa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saksa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. toukokuuta 2015

Legoland

Tässä on vähän tunnelmia Legolandista Saksasta. 



Olen itse käynyt lapsena Tanskan Legolandiassa ja mieleeni on jäänyt lukuisat legoista tehdyt pienoismallit. Oli hauska huomata, että meidänkin pojat olivat tosi kiinnostuneita juuri näistä samoista. Onhan ne upeita! Siellä oli tehty pienoismalli mm. Berliinistä, Veneziasta, Luzernista, ja Frankfurtista. Poikien mielestä kiinnostavia oli tietenkin liikkuvat junat, autot ja laivat. 



Kävimme Legolandissa lauantaina joten paikalla oli paljon ihmisiä. Me ei osattu varautua tähän oikein kunnolla. Mitä opimme? Ainakin sen, että sisäänpääsyliput kannattaa ostaa etukäteen netistä. Kannattaa varata tarpeeksi eväitä mukaan ja jos mahdollista niin kannattaa mennä sesonkiajan ulkopuolella ja arkipäivänä. Tämähän ei vielä ollut high seasonia, mutta kyseessä oli pitkä viikonloppu ja perjantaina satoi, joten monet varmasti päättivät mennä sinne lauantaina.  Jotkut huvilaitteet jäi kokeilematta pitkien jonojen takia. Todettiin, että jos haluaa mennä laitteisiin, kannattaa suunnata Suomeen esim Powerparkiin tai Wasalandiaan, niin ei tarvi paljoa jonotella pienten lasten kanssa. Kokemuksena Legoland oli hieno ja lapset tykkäsivät, se on pääasia. Vietimme siellä aikaa yhteensä 6 tuntia ja kun vihdoin pääsimme autolle, niin pojat nukahtivat samantien. Isompi poika heräsi tuona aamuna kuudelta ja herätteli meitä muita, että joko mennään :).

Suosittelen kyllä Legolandia niin isoille kuin pienemmillekin. Sieltä löytyy kyllä tekemistä joka lähtöön ja kaiken ikäisille. Nyt on taas yksi rasti ruudussa.

Tschüss!



tiistai 16. joulukuuta 2014

Sealife

Te ootte varmaan jo kyllästyneet näihin mun kalakuviin ;) Me koukattiin tämän paikan ohi samalla kun oltiin Konstanzissa. Se oli kiva paikka, mutta ylihinnoiteltu. Meidän perheeltä  sisäänpääsymaksu oli 45€ ja paikan kiersi noin tunnissa. Tykkäsin paikan rekvisiitasta ja onhan valtavat akvaariot mahtavan näkösiä, enkä mä edelleenkään ole mikään kalaihminen. Jotenkin vaan kirkkaita ja värikkäitä akvaarioita erikoisine kaloineen jaksaa katsella :). Tietenkin lapset tykkäsivät 10:llä! (Noin ei ole varmaan sanottu sitten 90-luvun ;))











Moikkaa!!


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Konstanzin Joulumarkkinat

Moi!

Kävimme lauantaina joulumarkkinoilla Saksan puolella Konstanzissa. Siellä oli tosi monta kojua täynnä erilaisia ihania pieniä esineitä ja kaikkea mahdollista myytävää. Jokainen koju oli koristeltu tai oikeastaan vuorattu havunoksilla ja joka puolella oli jouluvaloja. Siellä oli lapsille karuselli, maailmanpyörä ja poniratsastusta. Ihmisiä oli paikalla aivan liikaa, lauantaipäivä, joten se oli ihan odotettavissa. Päätettiin kuitenkin lähteä katsomaan mistä on saksalaiset joulumarkkinat tehty :). Käytiin samalla myös Sealifessa, mutta siitä tulee vielä erillinen pieni päivitys.









^ Tätä kojua olisin voinut ihastella tuntikaupalla. Se oli täynnä pieniä taloja, joihin sisälle saa tuikun. Aion ostaa yhden talon seuraavalla kerralla. Sitten kun on vähemmän väkeä. Myyjä teki kauppaa jonkun pariskunnan kanssa ikuisuuden. He halusivat nähdä 100 erilaista taloa ja myyjä kärsivällisesti esitteli niitä heille. En (eikä kyllä kukaa muukaan) jaksanut odottaa omaa vuoroaan.



Seimiä


Suklaakuorrutteisia banaaneja, mansikoita, omenoita ym.


Oli kyllä näkemisen arvoiset markkinat :)