Hands up for the cool boys!

Moi! Ensiksi pakko vähän purkaa muutama juttu. En haluaisi valittaa, MUTTA en vaan millään meinaa saada pakkaa kokoon Suomireissun jäljiltä. On väsy, mikään ei huvita, kämppä on sotkuinen, tuntuu että on vaan liikaa hommaa. Mies on ollut pari päivää työreissussa, ei paha, mutta vaikuttaa kummasti. Miten voi olla niin riittämätön olo. En saa itsestäni mitään irti. Tarviiko? Miten voi vain kahden pienen lapsen ja kodin hoitaminen olla niin rankkaa. Ei se aina ole, mutta tänään on. Sitten pitäisi pitää itsestään huolta, pukeutua trendikkäästi ja näyttää hyvältä, syödä terveellisesti ja liikkua säännöllisesti... listaa voisi jatkaa.

Kaiken kökön keskellä (tää on lähinnä fiilis, down-päivä taas, huomenna on toivottavasti up-päivä!) mua piristää nää hauskat pojat. Vaikka ne vie musta kaikki mehut, niin kyllä ne antaakin paljon. Mä seuraan sellaista blogia kuin After the Storm ja sen inspiroimana tulee nämä...

Tässä mä oon, 1,5v mammanpoika. Mulla on hauskoja ilmeitä ja eleitä. Mä innostun todella kovasti kaikista pienistä jutuista kuten rusinat, xylitol-pastillit, hyvä kirja, norsu (joka on tuolla kärryssä), autot jne. Joskus kun mä oikein innostun niin mä steppaan paikoillaan hymy korvissa tai pyörin ympäri monta kertaa. Mulla on omaa tahtoa ja koettelen välillä tosi kovaa äidin ja isän hermoja. Yleensä saan tahtoni läpi, kun kukaan ei jaksa kuunnella mun itkua ja raivoamista. Pääasiassa olen kyllä hyvällä tuulella ja olen hauska veijari. Syön melkein mitä vain ja suurinta herkkua on herneet ja mustikat sekä "nonena"=omena, niin ja ne rusinat, joita on kiva valkata myslin seasta. Osaan syödä itse, välillä käsillä ja välillä haarukalla tai lusikalla. Puolet ruuasta on lattialla tai sylissä, koska mä en enää suostu pitämään ruokaessua, joka äitin mielestä olis niin kätevä. Mä kaadan aika monta kertaa päivässä maidot tai vedet lattialle. Mä oon niin syötävän söpö, että se jo itsessään piristää mun mammaa, vaikka mä kuljen sen perässä kyllästymiseen asti. Mä osaan jo antaa pusuja (ilman ääntä). Tykkään mun isoveljestä ja kopioin kaikkea mitä se tekee. Annoin tänään sille tosi monta halia. Mulla on monta sanaa: paipai/eippa, heppa, tippu, aippa, peipää, aitoo=maito, tettä, äiti, ummi, pappa, nanana=banana, wau, auto, pipi... (Siinä yhdessä kuvassa mulla on päällä mun isoveljen huppari, koska mä kastelin kaikki mun vaatteet hypätessäni tuonne veteen. Miks en osaa tehdä kaikkea mitä isoveli tekee?!)

Mä taas sitten oon ton pikkuipanan isoveli ja parin kuukauden päästä jo 4 vee. Mulla on ideoita ja ajatelmia vaikka muille jakaa. Puhun ja selitän paljon, koska mulla on koko ajan montaa rautaa tulessa. Olen energinen ja kekseliäs. Mulla on tosi vilkas mielikuvitus. Näissä kuvissa mä kalastan lehtiä pitkällä oljenkorrella. Keksin leikin melkein mistä vain, mutta eniten mä kyllä tykkään leikkiä autoilla konttien lattialla. Äiti ei oikein ole innoissaan, kun mun housuihin tulee reiät polviin muutamassa päivässä. Se puhui jotain polvipaikkojen hankkimisesta. Mä ihan tykkään nykyisin mennä sinne pöllökerhoon. Aluksi en millään tajunnut, miksi äiti ei voi jäädä sinne. Onneksi olen siellä vaan 3,5 tuntia kerrallaan. Ihan jees. En aina ymmärrä mitä siellä puhutaan, mutta seuraan muita ja toistan perässä mitä tädit sanoo. Kyllä mä varmaan kohta opin englantia. Mulla on Suomessa hyviä kavereita ja ihania serkkuja, joiden kanssa tykkään leikkiä. Mulla on ikävä niitä, mutta tykkään silti Sveitsistä, koska mun lelut on täällä ja koska meidän ikkunaverhot menee nappia painamalla kiinni ja auki. 

Tykkään pyöräillä, skeitata ja potkutella mun potkulaudalla. Olen taitava melkein missä vain. Tosin en ole yhtään kiinnostunut piirtämisestä tai värittämisestä. Joskus maalaan vesiväreillä tai teen juttuja muovailuvahalla, mutta autot on vaan niin parhaita. Tykkään pågen leivästä, banaanista, makaroonista, raejuustosta ja kurkusta niin ja tietenkin suklaasta... en oikein muusta. Tää tuottaa äitille vähän päänvaivaa. Tykkään kovasti mun pikkuveljestä, vaikka joskus se on rasittava, kun se sotkee mun leikit. Pidän huolta pikkuveljestä ja pidän sen puolia, joskus kuulemma vähän liiankin hanakasti. En viihdy yhtään yksin, en edes yöllä, siksi on kiva kömpiä melkein joka yö äitin ja iskän väliin. Yksi mun lempibiiseistä on Kakkaa lumella by Ella ja Aleksi.

Sen pituinen se <3

Häistä ja haikeasta paluusta

I'm back. Voi kyllä täytyy sanoa, että oli aivan upean tunnelmalliset ja ihanat häät Suomessa pohjanmaalla! Mun sisko oli NIIN über kaunis morsian pitsipuvussaan ja hunnussaan seppeleen kera että oksat pois! Ai että. Tässä muutamia herkkupaloja, joita ehdin räpsiä illan aikana (ei valitettavasti hääparista) :) 

Tällä kertaa kotiin lähtö tuntui tosi haikealta, kun tajusin, ettei tulla Suomeen pitkään aikaan. Seuraavan kerran ehkä ensi kesänä. Oli niin ihanaa nähdä ystäviä, sukulaisia ja perhettä, että sydäntä riipaisi tulla takaisin Sveitsiin. Mietin taas, että miksi ihmeessä me muutettiin tänne (vaikka tiedän varsin hyvin miksi). Lapset on pieniä ja olisi mukava kun heillä olisi isovanhemmat ja serkut lähellä. Meillä olisi tukiverkostoa ja pääsisimme varmasti vähän helpommalla. Noh, sitten taas tulin siihen tulokseen, että tämä kivi piti kääntää. Meitä olisi jäänyt ihan varmasti harmittamaan jos ei oltais muutettu tänne, kun kerran siihen tarjoutui mahdollisuus. Saamme täältä upeita kokemuksia ja tulemme varmasti vahvempina takaisin. Nämä kaksi viimeistä päivää on ollut vaan vähän down-päiviä. Kyllä se taas tästä, kun pääsee Sveitsin rytmistä kiinni. Positiivista on Steppari, joka tuo vaihtelua arkeen sekä nyt perjantaina me ollaan menossa yhden pojan 4v. synttäreille sisäleikkipuistoon. Uskon, että pojat tykkää tosi paljon! Ja onhan meille tulossa reilun viikon päästä taas Suomivieraita, joten no hätä! Kaik' hyvin! 

Mä tajusin, että meillä on vähän niinkuin toinen jalka Suomessa ja toinen jalka täällä. Tämähän luonnollisesti vaikuttaa kotiutumiseen... Tuotiin taas yksi matkalaukullinen ruokaa Suomesta (täysjyvätuotteita, leipää, karjalanpiirakoita, lauantaimakkaraa, xylitol-purkkaa). Kävin kampaajalla Suomessa ja tekisi mieli kantaa mattoja ja muita sisustusjuttuja Suomesta. Tekisi mieli käyttää lapset Suomen neuvolassa jaja... ei vaan pysty :). Suomen säätä ei tosin ole ikävä! Täällä on ollut niin kivoja aurinkoisia syyssäitä, tykkään. Yritän ajatella elämää isona kokonaisuutena. Meidän elo täällä on vain pieni osa sitä, joten parasta ottaa kaikki ilo irti. Harmi vaan kun arki on aikalailla samanlaista missäpäin maailmaa tahansa, ellei voita lotossa ;). 

xoxo

Tunnevyöry

Hallo!

Sain meidän entiseltä naapurilta läksiäislahjaksi ihanan kirjan - Onnea on jokainen hetki, Inspiroivia ajatuksia elämästä. Siellä on tosi paljon osuvia ajatuksia ja tässä yksi niistä: 

"Tuntemattomat voivat vielä joskus olla ystäviämme

Voit saada uusia ystäviä silloin, kun vähiten osaat sitä odottaa"

Mulla oli eilen todella raskas päivä henkisesti. Koen jotenkin raskaaksi tämän ainaisen itsensä tyrkylle pistämisen ja tsemppaamisen sosiaalisissa tilanteissa vieraalla kielellä. Eilen kaikki pahat ajatukset kasaantuivat ja purskahdin itkuun meidän pihassa. Joo, hävettää vieläkin, kun ajattelen asiaa, mutta minkäs teet. Olen muutenkin tosi herkkä ihminen ja liikutun aika helposti. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun itkin täällä. Olin valmiiksi jo alakuloinen mennessäni poikien kanssa ulos, mutta vettä myllyyn lisäsi se, että pihassa oli yksi sveitsiläinen äiti, johon en saa kontaktia. Hän on yksi niistä naisista, joka esittäytyi aluksi ystävällisesti ja vaihtoi muutaman sanan, mutta sen jälkeen on ollut todella etäinen. Tälläkin kertaa kaikki keskustelu tapahtui mun aloitteesta. Sain vastauksen kysymykseen, mutta siinä kaikki. Silloin mulle tuli taas epätoivoinen olo, etten ikinä sopeudu tänne. Olo on yksinäinen, vaikka juttelisin kuinka monelle ihmiselle tahansa päivän aikana. Tunnen itseni ulkopuoliseksi. En osaa saksaa enkä kunnolla englantiakaan. En pysty olla täysin oma itseni, koska en voi puhua omalla äidinkielelläni ja sen takia ilmaista itseäni täydellisesti. 

Itkukohtauksen laukaisi se, että yksi toinen naapuri kysyi ohimennessään, mitä kuuluu :). Niin yksinkertainen juttu, mutta siinä kohtaa se kolahti. Onneksi täällä on avoimempiakin naapureita. No siinä vaihdettiin muutama ajatus, mutta mieliala ei oikein kuitenkaan kohentunut. Sitten paikalle tuli se amerikkalainen naapuri, jonka kanssa olen ehkä eniten puhunut. Kyyneleet valuivat jälleen, voi sitä hävetyksen määrää. Juteltiin tästä expat-elämästä ja hän todellakin ymmärsi mistä puhun ja osasi lohduttaa. Hän pyysi meitä vielä sisälle, joten loppuilta meni kivasti. 

Sitten tänä aamuna ovikello soi ja oven takana oli yksi toinen sveitsiläisnainen poikansa kanssa. He kysyivät voiko meidän pojat tulla leikkimään. Tämä on se ihana perhe, jossa on ne kolme isompaa poikaa. Siinä on kyllä kaikilla sydän paikallaan, ei voi muuta sanoa. Todella avuliaita ja ihania kaikki. Huomaan, että meidän pojat turvautuvat heihin tosi paljon. Voin vaan kuvitella mitä pienen lapsen päässä liikkuu, kun ei ymmärrä kenenkään puhetta ja kaikki on vierasta. Ei ole helppoa saada kavereita, mutta onneksi näistä pojista on tullut tosi tärkeitä, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan. Harmi, että he muuttavat pois tästä talosta piakkoin :(. 

Elämä täällä on niin vuoristorataa, sitä ei vaan voi selittää. Kaikki tunteet on 10 kertaa voimakkaampia, kuin ehkä normaalisti. Jokainen päivä on erilainen ja tunnetilat vaihtelee laidasta laitaan päivänkin aikana. Välillä tää on aivan super mahtava maa ja kaikki on ihanaa. Aurinko paistaa joka hetki. Toisena päivänä kaikki on pielessä eikä huvita mikään. Semmoista se on. Silti sisimmässäni tiedän, että me pärjätään ja sopeudutaan. En aio luovuttaa :). Pikku hiljaa pikku hiljaa...

Todennäköisesti hehkutan viikonlopun kuulumisia, koska luvassa on taas reissaamista. Silloin kaikki on viileetä ja elämä hymyilee, heh. Koittakaa kestää mukana tässä tunnevyöryssä. 

Moikka moi!

Up & Down

One Day You're In and the next day You're Out!

(tunnistitteko mistä toi on?)

Tänään on vähän tommonen olo. Mistähän mä aloitan. Tää elo täällä on tosiaan niin up&down :). Ainiin, meinasin unohtaa kertoa mun ekasta salikerrasta. Eilen tosiaan menin salitapaamiseen, jossa nuori salskea mies teki mulle saliohjelman ja opasti laitteiden käytössä. Mä jännitin etukäteen tätä tapaamista, koska en tosiaan ole mikään salirinsessa ja jännitän tällasia juttuja, joista olen epävarma jne. Onneksi tämä mies, ilmeisesti joku mun "treenaaja", oli tosi rento ja ystävällinen joten kaikki sujui hyvin. Eilen oli kyllä mahtava olo, kun pääsi kiinni taas liikkumisen meininkiin. Enää ei tarvi valitella ja masentua, kun ei liiku ja olo on niin turpeinen jne. Nyt mä oikeesti taas teen asian eteen jotain. Mä teen nykyistä saliohjelmaa ensiksi 6 viikkoa, jonka jälkeen on joku tilannekatsaus. Pyrin käymään salilla ainakin kerran viikossa ja ryhmäliikunnassa pari kertaa. Jos olis oikein reipas niinkuin PT-jaksolla, niin kävisin tohon päälle vielä lenkillä 1-2 kertaa. Huh, tuo määrä kuulostaa hurjalta, vaikka se meni aika kepposesti silloin muutama kuukausi sitten. Ehkä mä vielä pääsen tohon rytmiin. Olen silti tyytyväinen jos liikun 3-4 kertaa viikossa, koska arkiaktiivisuus on kunnossa - luonnollisesti pienten lasten äitinä. Jes, tämä osa-alue elämästä on taas paremmalla tolalla. 

Kuva on "alkuajoilta", näyttää het paljon kylmemmältä, nyt o kesä! Vaikka näköjään aurinko paistoi, kun K:lla on noi Stevie Wonder- lasit päässä.

TT - korjausta ei näy ei kuulu, vink vink ;) vanhoilla kuvilla mennään, yahh...

Tänään oli kerhopäivä ja oli aika kivaa. Siellä oli paljon tuttuja kasvoja, mutta jälleen uusiakin. En puhunut läheskään kaikille, koska siellä käy tosi paljon porukkaa. Mutta ne muutamat samat äidit oli taas ja niiden kans juttelin. Nyt tuntui jo vähän kotoisammalta. Tosin välillä jään ulkopuoliseksi, kun äidinkieli ei ole englanti. Mielessä olisi paljon ajatuksia, mutta sitten ei vaan jaksa ruveta selostamaan niitä englanniksi. Monesti keskustelu rönsyilee laidasta laitaan ja huomaa, ettei oikein ehdi mihinkään väliin sanoa mitään, kun jää liiaksi miettimään, miten tämän sanoisi englanniksi. Kerhosta jäi kuitenkin hyvä mieli ja pojat viihtyy, se on tärkeintä!

Sitten päästään iltapäivään. Tänään oli taas tosi lämmin päivä ja tästä johtuen meidän pihassa oli paljon äitejä ja lapsia. Sadepäivinä kaikki pysyy visusti sisällä. Kaikki oikeastaan olivat saksan kieltä puhuvia. Tai no se amerikkalainen oli hetken siinä, mutta joutui sitten lähtemään. Hän on kyllä tietynlainen tuki ja turva, koska silloin kun hän on paikalla, pääkielenä on englanti. Hän on todella sosiaalinen ja reipas tyyppi ja huomaa, että hän ottaa aina tilanteen haltuun. Sitten kun tää jenkki oli lähtenyt, tilanne muuttui täysin. Mä olin tosi ulkopuolinen. Ehkä tilanteeseen vaikuttaa myös se, että joudun koko ajan menemään poikien perässä, enkä voi vaan ottaa rennosti ja jutella muiden kanssa. Mutta uskon, että pääasiassa ulkopuolisuus johtuu yksinkertaisesti siitä, että täällä ollaan niin etäisiä ja kaikki (meinaan paikallisia) pitää pientä hajurakoa. Mua kyllä varotettiin tästä etukäteen, mutta nyt kun sen kokee ihan konkreettisesti, se tuntuu pahalta. En väitä, että me suomalaisetkaan oltais mitenkään tosi sosiaalisia ja vastaanottavaisia, mutta tän hajuraon tuntee nahoissaan. Jos osaisin saksaa, tilanne olisi varmasti toinen. 

Meidän pihalla on pupuja :)

Täällä ollaan siis kohteliaita aluksi, kun esittäydytään jne. Mutta tuntuu, että sen jälkeen ollaan silleen, että virallinen velvollisuus on suoritettu ja voidaan jatkaa pientä piiriä eteenpäin vanhaan tapaan. Tai ainakin tutustuminen vie paaaljon aikaa, niin olen kuullut. Poikkeuksia onneksi löytyy. Olen kertonut aikaisemminkin tästä sveitsiläisestä perheestä, jossa on kolme vähän vanhempaa poikaa, jotka leikittävät meidän vesseleitä. Siinä on kyllä niin sympaattinen perhe, ettei mitään rajaa. Niihin on onneksi saanut jonkinlaista kontaktia ja mua niin harmittaa, koska ne muuttaa pois kuukauden päästä. Onneksi ne muuttaa ihan lähelle, mutta kuitenkin. Niitä ei enää näy tuossa pihassa joka päivä. 

Tämmöisiä fiiliksiä tällä kertaa. Huippua muuten, tästä päivästä eteenpäin meillä on täällä rakkaita läheisiä about kuukausi putkeen, ei meillä koko aikaa, mutta kuitenkin. Jotain tuttua ja turvallista :)

Me eletään tällä hetkellä ainakin henkistä vuoristorataa, jos ei muuta. Se olis sitten keskiviikko purkissa. Huomenna torstain kerhoon, jeih. Mä elän ke, to, la ja su :D Tosiaan seurahiiri, niinku yx mainitsi ;)

Se on moro.