Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Loma Suomessa

Noniin vihdoinkin pääsen kertoilemaan Suomen reissusta. Suomi näytti kyllä parhaimmat puolensa näiden kahden viikon aikana. Ilmat oli mitä parhaimmat koko ajan, lukuun ottamatta muutamia sadekuuroja, joita ei lasketa :). Mehän muutettiin Sveitsiin huhtikuun alussa ja silloin Suomessa oli vielä vähän lunta maassa. Oli ihanaa tulla takaisin nyt kun koivut oli vihreänä ja järvet kimmelsi ;) kunnon romantisointia, mutta fiilis oli uskomaton, vaikka me ollaan oltu Sveitsissä vasta 4kk. Tuoksutkin olivat erilaiset. Me oltiin perillä mun vanhempien luona joskus 4 aikaan aamulla. Aamu sarasti ja oli semmoinen ihana kesän tuoksu. Loma alkoi todella ihanasti!

Onneksi lentomatka meni mukavasti.

Vietimme ensimmäisen viikon mun vanhempien luona Savossa ja uitiin melkein joka päivä mökillä. Talviturkkikin läks vihdoin. Vesi oli kyllä tosi lämmintä ja oli ihanaa uida rauhassa (en tykkää yhtään uida tai ottaa aurinkoa lihatiskeillä)



Ensimmäinen viikko oli tosiaan aika rento eikä meillä ollut kummoisempia suunnitelmia. Pojat leikkivät serkkujen kanssa joka päivä ja yhtenä iltana kävin tapaamassa ystäviä. Äitin kanssa kierreltiin tuttuun tapaan muutamat vaate- ja sisustusliikkeet. 

Sitten matkattiin Pohjanmaalle Anoppilaan. Sieltä singahdettiin sinne sun tänne. Käytiin muutamana päivänä Vaasassa, Wasalandiassa ja tapaamassa ystäviä, sekä Seinäjoella siskon luona. Toinenkin viikko sujui tosi hyvin ja oli kivaa!! Mielessä kävi, että miksi me nyt oikeen muutettiin pois Suomesta, kun kaikki asiat oli niin hyvin?! 


 Sitten uusi tuttavuus oli Uppalan kartano Seinäjoella. Me käytiin siellä kahveella, tai enhän mä juo kahvia, mutta suklaapiirakka meni huiviin. Aijettä oli hyvää! Suosittelen paikkaa kyllä kaikille. Kaunis ympäristö ja herkullista ruokaa.



Sitten vähän lisää herkkuja... grillailtiin ystävien kanssa yhtenä iltana ja jälkkärinä oli tällasta ihanaa kakkua. Lomalla tuli kyllä syötyä ihan kiitettävästi ja nyt onkin sitten tiukka linja. Motivaationa on siskon häät, jotka on reilun kuukauden päästä ;) 


Kaikki hyvä loppuu aikanaan.


Vaikka oli ihan huippu loma Suomessa, yllätyin siitä miten ookoolta silti tuntui palata omaan "kotiin". Kai tää on nyt sitten meidän koti, vaikka kaikki rakkaat onkin kaukana. Me tultiin tänne toteuttamaan haavetta, eli asumaan ulkomailla. Joten nyt me ollaan täällä ja nautitaan tästä ajasta. Kyllä me vielä ehditään asua Suomessa vaikka koko loppu elämä... ja ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa saadaan se omakotitalo ja piha, mutta ei koiraa ;) Nyt nautin kansainvälisestä elämästä ja uusista huudeista ja tuttavuuksista, vaikka se joskus ottaakin koville. Meillä on täällä vielä paljon nähtävää ja koettavaa :).

Reissun jälkeen ollaan koitettu palautua normaaliin arkeen ja pojat ainakin oli innoissaan kotiin tulosta. Tutut jutut oli vastassa. Meidän vanhempi poika oli intopiukeena Suomessa, kun sai leikkiä serkkujen ja kavereiden kanssa joten ajattelin, ettei hän olisi ollut innoissaan tänne tulosta. Onneksi hän kuitenkin tuntuu tykkäävän olla Sveitsissä. K kerran sanoikin, että tää on meidän koti, kun täällä on kaikki lelut :). Ei tässä onneksi montaa päivää arkea ole, kun yksi ystäväpariskunta tulee meille Suomesta vajaaksi viikoksi. Huippua! Saas nähdä mitä heidän kanssaan tehdään. Täällä vielä kesäfiilis jatkuu... en oikeastaan tiedä milloin täällä alkaa koulut, mutta eikös keskieurooppalaisten lomakuukausi ole elokuu.

Jeps, eipä mulla kummosempia kuvia ollut, kun en ole mikään hääppöinen kaameran käyttäjä, enkä halua liian paljastavia kuvia tänne blogiin yksityisyyden vuoksi, mutta toivottavasti saitte jotain käsitystä kuitenkin :) 

Leppoista sunnuntaita!



maanantai 17. helmikuuta 2014

Churroja ja paluu ruotuun!

Tässä tulee pienen pieni kurkistus lauantain kihlajaisiin :). Oli oikein viihtyisä ja tunnelmallinen ilta yhdessä espanjalaisessa kahvilassa. Tarjolla oli pieniä tapaksia ja jälkiruuaksi churroja, nam!
(En ehtinyt napata kuvaa kaikista ruuista :/)




Kahvilassa oli paljon kivoja juttuja, jotka loivat rentoa ja lämminhenkistä tunnelmaa, mm. Sohvia, pieniä kristallikruunuja ja näitä paperitähtiä ja värikkäät seinät. Espanjalainen musiikki soi taustalla, tykkäsin!!


Sunnuntaina suuntasimme mökille ja tänä aamuna ennen kotiin lähtöä kävin varastossa pienellä treenillä :). Mullahan kerkes tulla aika pitkä tauko liikunnasta, reilu viikko meni toipilaana. En kyllä ollut vielä ihan täysin kunnossa, mutta pakko oli päästä pikku hiljaa rytmiin kiinni.



Mä huomasin nimittäin tämän viikon aikana miten helposti ote alkoi/alkaa lipsua. On tosi vaikeeta pysyä ruodussa, varsinkin kun elämässä on nyt niin paljon kaikenlaista meneillään. Ei oikein ole jaksanut keskittyä syömään terveellisesti, sairastelu on vienyt osaksi voimia. Tietenkin sairastelut kuuluu elämään ja vaikka tulee taukoja liikunnasta niin ei se tarkoita sitä, että koko homma menee pieleen ja että saisi laittaa hanskat tiskiin ja vetää elämä risaiseksi :). Hyvä juttu on, että nyt olen terve ja maanantai alkoi reippaana ja nyt kun vaan jaksaisin syödä terveellisesti ja herkutella vasta viikonloppuna. No appajee kun tänään naapurin poika toi kutsun pikkusiskonsa synttäreille :). Siis ne olis jo huomenna... Arvaa pystynkö oleen "kuivin suin", mä en kestä. Joka päivä yhtä taistelua! Vaikka mähän siis rakastan kaikkia juhlia ja herkkuja as you all know, mutta ei vaan voi hyvällä omalla tunnolla syödä, jos kissanristiäisiä on about joka toinen päivä ;)! 

Yahh, no huomenna on viimeinen PT-tapaaminen. Mielenkiintoista :) kerron sitten mitä muutoksia on 3 kk aikana tapahtunut! Eli niihin tunnelmiin palailen!

Kivaa viikkoa kaikille!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Terveiset mökiltä!

Lähdimme jo lauantaina joulun viettoon miehen vanhempien luokse. Olemme täällä aaton yli, josta matka jatkuu joulupäivänä Itä-Suomeen minun vanhempien kotiin. 

Tein vähän pieniä joulukortteja eilen illalla. Lisäilin niitä pakettien kylkeen. Tällaista pientä askartelua on mukava tehdä aina silloin tällöin kun löytyy aikaa ja energiaa :)


Aika erikoinen joulumaisema :) ihana, vaikka lunta ja jäänpintaa kyllä toivoisinkin.





Ostin kuulan kuitenkin etukäteen, vaikka olin toivonut sitä joulupukilta. Sain nyt valita sellaisen kun haluan. Niitä on nimittäin monenlaisia. Tein eilen PT:n suunnittelemaa kuulatreeniä, joka sisältää 4 patteria. Yksi patteri koostuu 3 eri liikkeestä ja toistoja tehdään n. 15-30 riippuen liikkeestä tai aikaa vastaan (50 tai 60s.). Viimeinen patteri sisälsi eri vatsalihasliikkeitä. Niitä en jaksanut tehdä kunnolla. Ostin 8 kg kuulan ja PT:n kanssa ollaan harjoiteltu pääasiassa 6 kilolla. Olipa aikamoinen treeni. Tsemppasin kolme ekaa patteria hyvin ja yllätyin miten jaksoin tehdä kasilla.
 Kyllä se nelospatterikin varmasti kohta sujuu kunhan vaan jatkan treenaamista!



Tänään kävin treeniohjelman mukaisesti tunnin lenkillä. Onneksi, koska saatiin tällainen joulutervehdys miehen siskolta. Kiitos vaan kiusauksesta ;) maistoin muutaman keksin ja oi että oli hyviä!! Kyllä se vaan niin on, että biscuit battle jatkuu, joku muu saa syödä nuo herkut. 
Kyllä mä niitä vielä huomenna otan muutaman, mutta ei enempää. 
Herkkumonsteri vie muuten koko purkin!



Nyt hiljenen muutamaksi päiväksi joulun rauhaan, mutta palailen kyllä taas kuulumisten kera astialle.

 Rauhallista joulua kaikille! 

Tsemppaus itselle ja muille tarvitseville:

* kohtuus syömisessä, vaikka joulu onkin
* kävelylenkkejä raittiissa ilmassa
* unelma kirkkaana mielessä, ettei homma liikaa repsahda


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Herkkumonsteri heräsi


Ihanat poikavauvan ristiäiset on vietetty! En eilen kerennytkään päivittämään mitään, kun oltiin vasta yömyöhään kotona. Meidän pojat saivat viidennen serkun mieheni puolelta :) oli todella kauniit juhlat ja tarjolla oli aivan mahtavia herkkuja. Tupa oli täynnä porukkaa ja aikamoinen tungos ja häslinki siinä päällä, etten päässyt ottamaan kuvaa tarjoilupöydästä. Mullahan repes homma ihan käsistä kun päästin herkkumonsterin valloilleen :) ruokapäiväkirja kyllä räjähti! Hmm.. Mielenkiintoista kun sitä ruvetaan analysoimaan. No, munhan käskettiin syödä normaalisti eikä saanu himmailla, vielä. Tämä tietty vähän sekas kun olen jo about kuukauden himmaillu. No ei se mitään. Yksi päivä ei maata kaada. Hyvä asia oli, etten ottanut keksejä, koska niiden syömisessä ei ole rajaa. Huomasin kyllä että tuli tosi huono olo kun söi yhtäkkiä paljon makeaa. Pakko mainita, että lemppari oli juustokakku, jonka pienen päivänsankarin mamma oli leiponut, sairaaaan hyvää. Digestive pohjalla btw.

Jännittää mennä huomenna puntarille ja oikeesti liikkumisesta ei näytä tulevan mitään, vaan yks jumppa tällä viikolla ja sekin vaan puolituntinen. Ei hyvältä näytä! Onneksi PT tulee kuvioihin ennen kun tää projekti hiipuu, sammuu, kuolee, kuihtuu... I need help :)