Pieniä onnen hetkiä

Hei taas!

Sain inspiraation jakaa muutaman jutun, kun lueskelin yhtä uutta blogia Onnen Nalle :)

Tässä on se kirja, josta mainitsin viime postauksessa ja otsikko sopiikin aika hyvin tähän. 

Tänään tulin niin onnelliseksi pienestä jutusta. Meidän K (3,5v) luetteli värejä englanniksi. Olin niin ylpeänä ja iloinen, koska näköjään hän oppii nopeasti uutta kieltä huomaamattani. Ties mitä hän jo ymmärtää tuolla kerhoissa ja pihalla :). Kyllä tästä vielä hyvä tulee! Myös pikkuinen osaa sanoa "anna", "heippa" ja "äiti".. niin ja se "tätä", mikä tarkoittaa aika montaa asiaa heh. Jännä nähdä mitä pojat osaavat vuoden päästä. Puhuvatkohan he jo englantia tai saksaa... Ja mitähän tää äippä osaa vuoden päästä :)

Yritetään löytää onnen hetkiä tästä päivästä. Monesti sitä elää muussa, kuin tässä hetkessä. Silloin jää nykyinen hetki tavallaan elämättä, jos katse on jo seuraavassa päivässä tai kaukana tulevaisuudessa. Mä yritän pitää tän mielessä silloin, kun iskee se kuuluisa down-päivä :D Vaikka ihan normaaliahan se on, ettei joka hetki jaksa olla onnellinen. Siinä kohtaa kun lapset uittaa käsiä vessanpöntössä, niin että hihat kastuu ja olisi kiire lähteä kerhoon ja vaatteet menee vaihtoo jaja... huh... No sillä hetkellä, siinä mielentilassa, onnen hetket on vähän piilossa, vaikka tilanne ei mikään paha olisikaan. You know, ymmärrätte kuitenkin pointin :)

Onnea päivääsi! 

Tunnevyöry

Hallo!

Sain meidän entiseltä naapurilta läksiäislahjaksi ihanan kirjan - Onnea on jokainen hetki, Inspiroivia ajatuksia elämästä. Siellä on tosi paljon osuvia ajatuksia ja tässä yksi niistä: 

"Tuntemattomat voivat vielä joskus olla ystäviämme

Voit saada uusia ystäviä silloin, kun vähiten osaat sitä odottaa"

Mulla oli eilen todella raskas päivä henkisesti. Koen jotenkin raskaaksi tämän ainaisen itsensä tyrkylle pistämisen ja tsemppaamisen sosiaalisissa tilanteissa vieraalla kielellä. Eilen kaikki pahat ajatukset kasaantuivat ja purskahdin itkuun meidän pihassa. Joo, hävettää vieläkin, kun ajattelen asiaa, mutta minkäs teet. Olen muutenkin tosi herkkä ihminen ja liikutun aika helposti. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun itkin täällä. Olin valmiiksi jo alakuloinen mennessäni poikien kanssa ulos, mutta vettä myllyyn lisäsi se, että pihassa oli yksi sveitsiläinen äiti, johon en saa kontaktia. Hän on yksi niistä naisista, joka esittäytyi aluksi ystävällisesti ja vaihtoi muutaman sanan, mutta sen jälkeen on ollut todella etäinen. Tälläkin kertaa kaikki keskustelu tapahtui mun aloitteesta. Sain vastauksen kysymykseen, mutta siinä kaikki. Silloin mulle tuli taas epätoivoinen olo, etten ikinä sopeudu tänne. Olo on yksinäinen, vaikka juttelisin kuinka monelle ihmiselle tahansa päivän aikana. Tunnen itseni ulkopuoliseksi. En osaa saksaa enkä kunnolla englantiakaan. En pysty olla täysin oma itseni, koska en voi puhua omalla äidinkielelläni ja sen takia ilmaista itseäni täydellisesti. 

Itkukohtauksen laukaisi se, että yksi toinen naapuri kysyi ohimennessään, mitä kuuluu :). Niin yksinkertainen juttu, mutta siinä kohtaa se kolahti. Onneksi täällä on avoimempiakin naapureita. No siinä vaihdettiin muutama ajatus, mutta mieliala ei oikein kuitenkaan kohentunut. Sitten paikalle tuli se amerikkalainen naapuri, jonka kanssa olen ehkä eniten puhunut. Kyyneleet valuivat jälleen, voi sitä hävetyksen määrää. Juteltiin tästä expat-elämästä ja hän todellakin ymmärsi mistä puhun ja osasi lohduttaa. Hän pyysi meitä vielä sisälle, joten loppuilta meni kivasti. 

Sitten tänä aamuna ovikello soi ja oven takana oli yksi toinen sveitsiläisnainen poikansa kanssa. He kysyivät voiko meidän pojat tulla leikkimään. Tämä on se ihana perhe, jossa on ne kolme isompaa poikaa. Siinä on kyllä kaikilla sydän paikallaan, ei voi muuta sanoa. Todella avuliaita ja ihania kaikki. Huomaan, että meidän pojat turvautuvat heihin tosi paljon. Voin vaan kuvitella mitä pienen lapsen päässä liikkuu, kun ei ymmärrä kenenkään puhetta ja kaikki on vierasta. Ei ole helppoa saada kavereita, mutta onneksi näistä pojista on tullut tosi tärkeitä, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan. Harmi, että he muuttavat pois tästä talosta piakkoin :(. 

Elämä täällä on niin vuoristorataa, sitä ei vaan voi selittää. Kaikki tunteet on 10 kertaa voimakkaampia, kuin ehkä normaalisti. Jokainen päivä on erilainen ja tunnetilat vaihtelee laidasta laitaan päivänkin aikana. Välillä tää on aivan super mahtava maa ja kaikki on ihanaa. Aurinko paistaa joka hetki. Toisena päivänä kaikki on pielessä eikä huvita mikään. Semmoista se on. Silti sisimmässäni tiedän, että me pärjätään ja sopeudutaan. En aio luovuttaa :). Pikku hiljaa pikku hiljaa...

Todennäköisesti hehkutan viikonlopun kuulumisia, koska luvassa on taas reissaamista. Silloin kaikki on viileetä ja elämä hymyilee, heh. Koittakaa kestää mukana tässä tunnevyöryssä. 

Moikka moi!

Kuvia viime viikolta

Hoi pitkästä aikaa!

Viime päivityksestä on jokunen tovi ja mun konekin on vihdoin kunnossa, thanks TT!! Mä en oikein osaa käyttää tätä mäkkiä ja mulla oli auki sata sivua ja siitä se vaan johtui, että kone vähän temppuili. Juu... Onneksi perheessä on edes yksi nörtti :).

Tässä on vähän kuvia menneeltä viikolta.

Kerhossa lapset sai leikkiä, tunnustella, maistella spagettia kaakaojauhoseoksessa. Niiden oli tarkoitus vaikuttaa madoilta :) Ihan kivaa puuhaa näytti olevan lasten mielestä. 

Ylläri taas tortillaa megatäytteellä

Olikohan toi ylemmän kuvan kana näiden jämiä.. heh, toimii. Ostan aina maustamatonta kanaa ja pyöräytän kanat öljyssä ja maustan suolalla, pippurilla ja hunajalla, suosittelen! 

Seuraavat kuvat on Zürichin eläinpuistosta. Hitti oli kyllä kalat (munkin mielestä) ja krokotiili :) 

Siellä oli oikeesti semmosia kaloja, kuin Nemoa etsimässä - elokuvassa. Aivan upeita ja hienon värisiä. En räpsinyt kuvia joka akvaariosta. En ole todellakaan kalaihmisiä, mutta tämän reissun jälkeen olin myyty.

Jaiks!!!

Me käydään silloin tällön kaakaolla ja sämpylällä tuossa nurkan takana olevassa leipomo-kahvilassa. Se on kivaa arjen luksusta. Tänäänkin haettiin sämpylät mukaan puistoon, ettei tule niin kiire laittamaan lounasta. Tykkään kovasti kun kaikki palvelut on kävelymatkan päässä ja kaiken saa niin tuoreena. 

Lauantaina käytiin taas Italian puolella, kun appivanhemmat ovat käymässä täällä. Tällä kertaa mentiin Comoon, ei Milanoon asti. Tykättiin kyllä kovasti Comosta. Milano oli tähän verrattuna liian turistirysä ja jotenkin rauhaton kaupunki, vaikka kaunis olikin. John Legendin All of me- musiikkivideo on muuten kuvattu Comossa ja hän meni siellä naimisiin muutaman päivän päästä tän musiikkivideon tekemisen jälkeen sen naisen kanssa, joka esiintyy siinä videolla. Ihan vaan tämmönen pieni detaili tähän, varmasti kaikkia liikuttaa kovasti :). Se on vaan niin kaunis kappale ja liian täydellisen näköinen pari ;).  

Kivaa viikkoa kaikille! 

Up & Down

One Day You're In and the next day You're Out!

(tunnistitteko mistä toi on?)

Tänään on vähän tommonen olo. Mistähän mä aloitan. Tää elo täällä on tosiaan niin up&down :). Ainiin, meinasin unohtaa kertoa mun ekasta salikerrasta. Eilen tosiaan menin salitapaamiseen, jossa nuori salskea mies teki mulle saliohjelman ja opasti laitteiden käytössä. Mä jännitin etukäteen tätä tapaamista, koska en tosiaan ole mikään salirinsessa ja jännitän tällasia juttuja, joista olen epävarma jne. Onneksi tämä mies, ilmeisesti joku mun "treenaaja", oli tosi rento ja ystävällinen joten kaikki sujui hyvin. Eilen oli kyllä mahtava olo, kun pääsi kiinni taas liikkumisen meininkiin. Enää ei tarvi valitella ja masentua, kun ei liiku ja olo on niin turpeinen jne. Nyt mä oikeesti taas teen asian eteen jotain. Mä teen nykyistä saliohjelmaa ensiksi 6 viikkoa, jonka jälkeen on joku tilannekatsaus. Pyrin käymään salilla ainakin kerran viikossa ja ryhmäliikunnassa pari kertaa. Jos olis oikein reipas niinkuin PT-jaksolla, niin kävisin tohon päälle vielä lenkillä 1-2 kertaa. Huh, tuo määrä kuulostaa hurjalta, vaikka se meni aika kepposesti silloin muutama kuukausi sitten. Ehkä mä vielä pääsen tohon rytmiin. Olen silti tyytyväinen jos liikun 3-4 kertaa viikossa, koska arkiaktiivisuus on kunnossa - luonnollisesti pienten lasten äitinä. Jes, tämä osa-alue elämästä on taas paremmalla tolalla. 

Kuva on "alkuajoilta", näyttää het paljon kylmemmältä, nyt o kesä! Vaikka näköjään aurinko paistoi, kun K:lla on noi Stevie Wonder- lasit päässä.

TT - korjausta ei näy ei kuulu, vink vink ;) vanhoilla kuvilla mennään, yahh...

Tänään oli kerhopäivä ja oli aika kivaa. Siellä oli paljon tuttuja kasvoja, mutta jälleen uusiakin. En puhunut läheskään kaikille, koska siellä käy tosi paljon porukkaa. Mutta ne muutamat samat äidit oli taas ja niiden kans juttelin. Nyt tuntui jo vähän kotoisammalta. Tosin välillä jään ulkopuoliseksi, kun äidinkieli ei ole englanti. Mielessä olisi paljon ajatuksia, mutta sitten ei vaan jaksa ruveta selostamaan niitä englanniksi. Monesti keskustelu rönsyilee laidasta laitaan ja huomaa, ettei oikein ehdi mihinkään väliin sanoa mitään, kun jää liiaksi miettimään, miten tämän sanoisi englanniksi. Kerhosta jäi kuitenkin hyvä mieli ja pojat viihtyy, se on tärkeintä!

Sitten päästään iltapäivään. Tänään oli taas tosi lämmin päivä ja tästä johtuen meidän pihassa oli paljon äitejä ja lapsia. Sadepäivinä kaikki pysyy visusti sisällä. Kaikki oikeastaan olivat saksan kieltä puhuvia. Tai no se amerikkalainen oli hetken siinä, mutta joutui sitten lähtemään. Hän on kyllä tietynlainen tuki ja turva, koska silloin kun hän on paikalla, pääkielenä on englanti. Hän on todella sosiaalinen ja reipas tyyppi ja huomaa, että hän ottaa aina tilanteen haltuun. Sitten kun tää jenkki oli lähtenyt, tilanne muuttui täysin. Mä olin tosi ulkopuolinen. Ehkä tilanteeseen vaikuttaa myös se, että joudun koko ajan menemään poikien perässä, enkä voi vaan ottaa rennosti ja jutella muiden kanssa. Mutta uskon, että pääasiassa ulkopuolisuus johtuu yksinkertaisesti siitä, että täällä ollaan niin etäisiä ja kaikki (meinaan paikallisia) pitää pientä hajurakoa. Mua kyllä varotettiin tästä etukäteen, mutta nyt kun sen kokee ihan konkreettisesti, se tuntuu pahalta. En väitä, että me suomalaisetkaan oltais mitenkään tosi sosiaalisia ja vastaanottavaisia, mutta tän hajuraon tuntee nahoissaan. Jos osaisin saksaa, tilanne olisi varmasti toinen. 

Meidän pihalla on pupuja :)

Täällä ollaan siis kohteliaita aluksi, kun esittäydytään jne. Mutta tuntuu, että sen jälkeen ollaan silleen, että virallinen velvollisuus on suoritettu ja voidaan jatkaa pientä piiriä eteenpäin vanhaan tapaan. Tai ainakin tutustuminen vie paaaljon aikaa, niin olen kuullut. Poikkeuksia onneksi löytyy. Olen kertonut aikaisemminkin tästä sveitsiläisestä perheestä, jossa on kolme vähän vanhempaa poikaa, jotka leikittävät meidän vesseleitä. Siinä on kyllä niin sympaattinen perhe, ettei mitään rajaa. Niihin on onneksi saanut jonkinlaista kontaktia ja mua niin harmittaa, koska ne muuttaa pois kuukauden päästä. Onneksi ne muuttaa ihan lähelle, mutta kuitenkin. Niitä ei enää näy tuossa pihassa joka päivä. 

Tämmöisiä fiiliksiä tällä kertaa. Huippua muuten, tästä päivästä eteenpäin meillä on täällä rakkaita läheisiä about kuukausi putkeen, ei meillä koko aikaa, mutta kuitenkin. Jotain tuttua ja turvallista :)

Me eletään tällä hetkellä ainakin henkistä vuoristorataa, jos ei muuta. Se olis sitten keskiviikko purkissa. Huomenna torstain kerhoon, jeih. Mä elän ke, to, la ja su :D Tosiaan seurahiiri, niinku yx mainitsi ;)

Se on moro.

Kesäkuntoon?

Ehkä. Uskomatonta. Mä liityin tänään meidän kylän Sportcenteriin. Siellä oli joku 3 kuukauden kesätarjous ja ajattelin, että se on hyvä startti tähän kohtaan ja saan rauhassa tutustua paikkaa ennen kun/jos liityn pidemmäksi aikaa. Nyt mä pääsen taas vauhtiin! Ihanata! Kyllä sitä on tarpeeksi kauan levätty laakereilla, mutta nyt Mrs. Biscuit is back! Sori mä oon vähän liekeissä, koska en olisi uskonut tätä tapahtuvan näin pian tai ylipäätään ollenkaan. Kotosuomessa mä ajattelin, etten mä varmaan liity täällä mihinkään. Mä kuvittelin kaiken niin erilaiseksi ja yltiö kalliiksi... mutta ihan samanlaista se on täälläkin. Tää kuntosali on tosi hieno ja kiva. Kaikkea löytyy, tosin ryhmäliikuntapuoli oli ehkä pikkasen suppeampi, mihin olen tottunut. Ellei se sitten ollut kesäaikataulu. Lastenhoitokin on järjestetty tiettyyn aikaan päivästä. I'm happy. 3kk jakso lähtee käyntiin huomenna, kun joku nuori mies neuvoo mua kuntosalilaitteiden käytössä.. jep.. vähän totuttelemista, kun olen ennen ollut saleilla, missä on vain naisia. Saattaa vähän hävettää... mä oon muutenkin niin epämukavuusalueella tuolla salin puolella. Noh, ei kait siinä mitään.  

Kuva on aika surkee, mutta ihanat ruusut kukkivat ja tuoksuvat

Täällä on ollut tänään tosi lämmintä, kuten Suomessakin :). Ihanaa, kesä tulee! Käytiin isossa puistossa ja oltiin muutenkin paljon ulkona. Kaikki on niin helppoa, kun ei tarvi pukea lapsia ja värjötellä ulkona. Kengät vaan jalkaan ja menoksi :). Saa nähdä mitä tuleva kesä tuo tullessaan... Ehkäpä uusia aluevaltauksia tässä lähiympäristössä ja ehkäpä meille tulee paljon Suomivieraita vink vink. Ainakin molempien meidän vanhemmat ovat tulossa käymään ja ystäviä ja muita sukulaisia, hopefully! Tänä kesänä vietetään paljon synttäreitä... omg, kriisiä pukkaa! Niin ja tänä kesänä tulee täyteen 5 avioliittovuotta tuon höpön kanssa :D Oisko siis aika siisti kesä tiedossa ;)?! Can't wait!

Lämpöisiä päiviä!

100. postaus ja hajoilua

Hello ja mikä merkkipaalu, haha... sadas teksti tulee tässä. Minä, jonka ei ikä maailmassa pitänyt ruveta kirjoittamaan mitään blogia, on kirjoittanut jo näin monta tekstiä :). Jänskää.. ja minä, joka ei ole tykännyt saksankielestä tai joka ei aikoinaan pitänyt kovin hyvänä ideana muuttaa Sveitsiin, asuu nyt täällä. Älä sano ikinä ikinä :D!! 

Me sit mentiin perjantaina sinne Zürichin eläinpuistoon. Mä en saa jostain syystä lisättyä tähän yhtään uutta kuvaa.. en tajua näitä laitteita ja tekninen tuki nukkuu, joten täytyy koittaa lisäillä kuvia myöhemmin. Oli mukava päivä ja käytiin vielä äänestämässä Suomen konsulaatissa. Meillä oli varmaan ihan tyhmä virne naamalla, kun nähtiin niin paljon muita suomalaisia. Mun teki mieli melkeen halata kaikkia.. my people, come here and give me a hug!! Se oli jotenkin niin absurdi tilanne. En osaa selittää :). Täällä tulee ihan höperöksi näköjään.

Sitten pientä avautumista verhoista. Nyt ei mene pisteet Ikealle, vaikka ollaan ostettu sieltä tosi paljon kaikkea vuosien varrella ja tykkään kovasti paikasta. Mä ostin sieltä tosiaan verhot ja vieläpä kaksi pakettia Tai yhteensä 4 paria meni, mutta kahta eri lajia, you know :). Meillä on nimittäin olohuone-ruokailutila-keittiö tavallaan samassa tilassa ja ikkunoita on kolmeen ilmansuuntaan ja lattiasta kattoon. Eli verhoja kaivataan :)

No, mä olen illan pikkutunneilla lyhentänyt niitä mahtavia 3 metrisiä verhoja. Mä vihaan mittaamista, koska mä onnistun aina leikkaamaan kangasta kuitenkin ihan vinksin vonksin, enkä jaksa olla niin tarkka siinä vaiheessa. Okei no tämä mittausasia on oma lukunsa, mutta kun mä siis avasin nämä verhopaketit ja läväytin kankaan esiin, se oli kuin pahvia (vähän liioteltuna), ihan oikeesti. Mitä kangasta se edes oli?! Jäykkää paperimaista... EI verhokangasmaista laskeutuvaa, niinku se mallikappale oli. Mä tyhmänä ajattelin, että kyyyllä se siitä pehmenee, kun silittää tai pesee tai jotain. No EI pehmentynyt!! Eli mä siis lyhensin ne verhot ja toivoin vaan, että ne muuttuu yks kaks normaaliksi. Ei muuttunut tosiaan eiii. Eli enpä voi palauttaa niitä enää. Mä siis näin aika paljon vaivaa lyhentämiseen, ompelemiseen, silittämiseen, nipsujen virittämiseen (en ole nipsuihmisiä, mutta minkäs teet, kiskot katossa) ripustamiseen... verhot on nyt ikkunassa, mutta ei varmaan kauaa. Ihan kuin paperiset lakanat roikkuisi ikkunassa. EI hyvä! Eli näin. Onneksi ne ei paljoa maksanut, mutta ärsyttää ihan periaatteesta! Huh kylläpäs helpotti! Niin ja tosiaan siitä mittaamisesta vielä, niin yksi verho oli about 5cm liian lyhyt ja toinen 5cm liian pitkä.. Ja kaikki verhot ylipäätään jää vähän rypylle lattialle, mikä on ihan fine, JOS SE VERHO OLISI LASKEUTUVAA KANGASTA! Höyryäää...

Ei kai tässä sen kummempaa. Huomenna rento sunnuntai ja todennäköisesti hajoilemista joka kerta, kun katon niitä kaameita paperilakanoita. On mullaki ongelmat.

Moikkamoii!

R-U-O-K-A

Heippa taas!

Joskus kauan aikaa sitten sain toivomuksen, että kertoisin tarkemmin mitä ruokia me syödään. Silloinhan mulla oli menossa PT-jakso ja olin aika tarkka syömisistä. Tällä hetkellä joustan pikkasen enemmän, mutta pääpiirteissään meidän jääkaapista löytyy samoja aineksia kuin ennenkin. Joten aika pysyvä muutos tuo ruokavalioremontti näköjään oli, vaikka tässä välillä oli joku ihme mässäyskausi. Luin jostakin terveyslehdestä, mitä jääkaapin pitäisi sisältää ja ilokseni huomasin, että jee, meillähän on aika hyvin asiat. Ruisleipää ei täältä oikein saa ja se on kyllä tosi harmillista. Muuten täältä löytyy aika lailla samoja juttuja kuin Suomestakin, tosin ei niin vähärasvaisina. Maitohyllyiltäkin löytyy pääasiassa 2,5 ja 3,5% maitoa :). Eli vastaa varmaan punaista maitoa. Onneksi löysin rasvatonta maitoa, mutta sitä säilytetään huoneenlämmössä eli on vähän niinkuin hylamaitoa, mutta ei onneksi yhtään makeaa. Ihan OK:n makuista.

Terveellinen ruokavalio ei ihan kokonaisuudessaan ulotu lapsille asti, koska meidän esikoinen on todella nirso ja huono syömään. Tietenkin napostelut ja jälkiruuat olemme jättäneet pois arkipäiviltä. Joskus on tietty poikkeuspäiviä, kuten eilen se muffinssi. K:n syömiset tuottaa mulle älyttömästi päänvaivaa, koska hän on tosi hoikka poika ja saanut painostaan huomautuksia vauvasta asti. Nyt ollaan kyllä ihan normaalipainossa, tosin miinuskäyrillä, mutta hän ei ole missään painotarkkailussa. Kuitenkin sitä äitinä murehtii lapsen syömisestä, jos ei meinaa millään ruoka maistua. Parempaan suuntaan on silti menty, kun ylimääräiset herkut on jätetty pois. No, mutta hän voisi syödä pelkästään leipää, raejuustoa, banaania, makaroonia ja herkkuja. Jep, kaikki muu ruoka on oikeestaan pahaa tai  menee alas just ja just. Eli todella huippu fiilis laittaa monipuolista ruokaa. Pienempi poika sitten taas syö ihan mitä vaan, ihan milloin vaan :). Veljekset on kuin yö ja päivä tässä asiassa. 

Tuntuu vähän hassulta kirjoittaa ruoka-asioista, koska meidän syömiset ei ole mitenkään kauheen esimerkillisiä. Jääkaapin sisältö ei aina kerro sitä, mitä esim. juuri lapset syö. Mulla ei ole aikaa kokkailla mitään ihmeellisiä ruokia. Jos meillä olisi joku lastenviihdyttäjä/hoitaja, niin sitten pystyisin seistä hellan ääressä vähän pidempään. Toinen asia, mikä vaikuttaa meidän ruokiin on juuri tämä esikoisen nirsoilu. Olisi NIIN paljon kaikenlaisia ruokia, mitä haluaisin tehdä, mutta lasten mukaan on mentävä. Tietenkin joskus kun jaksan, teen meille eri ruokaa, kuin lapsille.

Tässä konkreettisia esimerkkejä meidän arkiruuista.

Aamupala:

Kaurapuuro marjoilla tai esim. banaanilla. Raejuustoa. Hedelmä
*
Kaksi leipää, paistettu kananmuna
*
Luonnonjugurttia, mysliä ja marjoja. Hedelmä

Meillä kulutetaan paljon maitoa ja mäkin juon sitä joka aterialla. Teetä juon noissa kerhoissa ja joskus jos on kylmä :) En juo kahvia tai mitään mehuja.

Lounas ja päivällinen:

Puoli lautasta salaattia tai vihanneksia lähes aina. Raejuustoa ja näkkäri.
Sen lisäksi tällaisia eri vaihtoehtoja:

Makaroonilaatikkoa, peruna-/bataattimuusia ja kanankoipia, kanan rintafileitä, uunilohta tai mureketta. Spagettia ja jauhelihakastiketta tai nakkeja. Erilaisia keittoja. Tonnikalapastaa... Oi, tortillat meinasi unohtua, vaikka ne on mun herkkua. Aika perus kotiruokia kuitenkin. Ei mitään erikoista. Olisi itse asiassa kiva saada teiltä vinkkejä ja uusia ideoita, ettei aina tekisi näitä samoja tylsiä ruokia. 

Meidän ruokailutottumukset on kyllä vähän muuttuneet. Me ei syödä niin paljoa nykyään. Just tänään puhuttiin miehen kanssa, ettei oikein enää tee mieli kahta lämmintä ateriaa päivässä. Tänäänkin meillä meni jotenkin rytmit myöhäiseksi ja meiltä jäi päivällinen väliin ja lapset söi puuroa ja me miehen kanssa kananmunavoileivät. Välipala syötiin joskus 4-5 aikaan. Ihan outoa. Lapsille maistuu yleensä huonosti se toinen ruoka, eikä munkaan tee oikein mieli mitään tuhtia enää illalla. Saa nähdä tuleeko meistä niin keskieurooppalaisia, että syödään lounaaksi vain sämpylä tai vastaava ja sitten dinner 18-18.30 aikaan. Ne ei taida syödä sitten enää iltapalaa tuon dinnerin jälkeen vaan lapset menee siitä suoraan iltapuuhille. Katsotaan, meidän rytmi on vissiin muuttumassa tähän suuntaan :). Tosin tää voi johtua myös siitä, etten kuntoile tällä hetkellä. Varmaan nälkä on kovempi, kun treenaa. Mietittiin just äsken, että mun tarttis vissiin liittyä sinne kuntosalille tai ainakin aloittaa lenkkeily... 

Välipala ja iltapala on pysynyt samana, kuin silloin PT-aikana (melkein). Elikkä rahkaa, smoothie tai jugurttia hedelmillä tai marjoilla... pelkkä hedelmä tai porkkana... tai joskus syön yhden leivän HILLOLLA.. hahaa, pommi pamahti sieltä! Nami kun se on hyvää. Mut tää ehkä kerran viikossa, ettei huolta... tai no jonkun mielestä on varmasti huolestuttavaa :). 

Olen tyytyväinen siihen, että meidän kaapeista löytyy nykyään monipuolisesti kaikkea. Se on suuri muutos edelliseen elämään. Löytyy salaattia, kasviksia, tuoreita marjoja, luonnon jugurttia, rahkaa, lihaa ja kanaa... pähkinöitä, hedelmiä, täysjyvätuotteita... Ruuanlaitossa käytän enää harvoin kermaa tai voita. En ole muuten pitkään aikaan tehnyt kiusausruokia, mutta voisihan niitä tehdä silloin tällöin, vaikka niihin tuleekin kermaa. Tietenkin me joskus syödään pitsaa, nakkeja, valkoista leipää ja makaroonia, mutta olen tyytyväinen, että pääpiirteissään syödään ihan ookoosti. En jaksa liikaa niuhottaa, kun isot linjat on kunnossa. Onneksi herkutkin pyritään pitämään viikonlopuissa ja olen päässyt irti siitä kaameesta sokerikierteestä, joka mulla oli tässä muuttotouhun aikana. Kompastuskivenä on monesti viikonlopun ruokailut, jos ollaan menossa jossakin. Silloin tulee syötyä roskaruokaa. Pitäisi aina valita se terveellisin vaihtoehto, kun syö ulkona. 

En tiedä oliko tästä nyt kellekään mitään iloa, mutta tulipahan nyt kerrottua. 

Ihanaa, huomenna on perjantai ja ajateltiin suunnata ehkä viikonloppuna Zürichin eläinpuistoon tai jonnekin kivaan paikkaan, kun on luvattu 24 astetta :). Täällä kyllä säät vaihtelee laidasta laitaan. Ilmeisesti aika tyypillistä näin keväällä. 

Kivaa viikonloppua kaikille!

Ei mitään erikoista- teksti

Terveppä terve!

Sadetta sadetta sadetta. Täällä on vissiin joku sadekausi menossa :). Ei se haittaa, koska oltiin tänään siellä kerhossa. Huomaan miten aina piristyn, kun pääsee vähän ihmisten ilmoille. Vaikka se on sellaista pintapuolista höpötystä, mutta ainakin saa höpöttää aikuisille. Ei oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista tästä kerrasta. Aika sama kaava kuin viime kerralla. Tällä kertaa tosin yksi hollantilaisnainen oli tosi huomaavainen, kun hän kysyi haluanko jotain Mäkkäristä samalla kun hän hakee itselleen sieltä jotain. Hän toi mulle teen ja lapsille muffinssin. No okei, mä maistoin pikkusen ;). 

Oli muuten aika hyvä, kun yksi Aasialainen nainen sanoi, että on hassua kun mä itse olen tumma ja mun pojat on niin vaaleita. Meidän juniori on tosin vähän tummempi kuin esikoinen. Siis iholtaan selvästi tummempi, mutta nyt hänen hiukset alkaa olla aika vaaleat. Ne oli syntyessä aika tummat. Selitin hänelle, että Suomalaiset on monesti vaaleita pienenä ja hiukset tummenee myöhemmin. En lähtenyt selittämään enää sitä vaihtoehtoa, että monilla vauvoilla on syntyessään melkeen mustat hiukset, jotka myöhemmin vaalenee. Heh onpas monimutkaista. Enkä keksinyt hyvää sanaa maantienvärisille hiuksille ;). Kerroin, että Suomessa on hiusten värejä moneen lähtöön, mutta joku varmaan ajattelee, etten oikeesti ole edes näiden penskojen äiti, kun olen niin eri värinen. No siinäs ihmettelee :). 

Tällaisia päiviä toivon lisää. Sosiaalista ja jotain tekemistä :). Se piristää. Huomenna on onneksi se toinen kerho. Täytyy nyt vaan "tyytyä" näihin small talk- buddyihin ja toivoa, että joskus jostakin tulisi mun oikea buddy :). Samaa toivon lapsillekin, kavereita! Pikku hiljaa. Olen vaan niin malttamaton! 

Huomiseen, ellen myöhemmin illalla innostu päivittämään niistä ruuista... 

Kielimuuri

Moi!

Ajattelin tulla moikkaamaan, vaikkei mulla niin hirveästi ole asiaa. Pojat on räkätaudissa ja itelläki vähän semmonen jänskä olo, että saas nähdä tulenko kipeäksi. Toivottavasti en, koska täytyy jaksaa painaa noiden mukuloiden perässä. Niillä kun sitä virtaa on samalla tavalla, vaikka olisivatkin lenssussa. Se on jännä juttu. Itse kun on aivan raatona, jos on flunssassa. Varsinkin aamut ja illat on pahimpia. Tiedätte varmaan, joten tää aihe oli tässä :)

Tänään oli jotenkin aika laiska päivä. Johtui varmaan viime yöstä, kun pienempi valvoi yöllä. Se kyllä jatkoi unia aika pitkälle aamulla joten oli ihanaa vaan ottaa rennosti K:n kanssa ja touhuilla. Niinno kyllähän mä siivosin, kun odotettiin taas sähkömiestä saapuvaksi. Taas tää kielimuuri. Mä luulin ensiksi, että meille tulee lauantaina joku. Mä ihmettelinkin, että ei kai nyt kukaan lauantaina tule mitään korjaamaan. No sitten mä ajattelin, että kyllä se vuokraisäntä tarkoitti maanantaita. No eipä ketään kuulunut, ei näkynyt. Sitten tajusin, että ei hitsi, meillä oli ovikello mykkänä. Meillä on siis joku keskusjuttu tossa seinässä. Siinä on kaikenlaisia nappuloita ja samassa ovisummeri ja samasta vempeleestä kuuluu ovikellon ääni. Olin painanut jotain nappia, että se mykisti ovikellon. Ties vaikka oven takana on seisonutkin joku, muttei olla kuultu. Ei kukaan kyllä koputtanut, mutta en tiedä koputetaanko Sveitsissä.. haha, ei tästä maasta ikinä tiedä ;). No anyway... Vuokraisäntä varmaan repii pelihousunsa meidän kanssa, kun ei koskaan avata ovea. Ties kuinka monta kertaa se on odotellut tuolla, kun menee ristiin ja rastiin. Onneksi se on kiva ja rento setä. Siinä meillä kyllä onnisti, koska olen kuullut kauhutarinoita Sveitsiläisistä vuokraisännistä ja -emännistä. No tän tarinan opetus on se, että tästedes vedän kalenterin esiin ja katson sieltä päivän ja kellonajan, että ollaan yhteisymmärryksessä milloin mitäkin tapahtuu.

Näin superkivaa meidän lapsilla on ;)

Päiväunien jälkeen me lähdettiin taas perinteiselle kauppareissulle. K potkulaudalla ja V rattaissa. Sitten menoksi. 2 franginen mukaan, että K saa pikkukärryt, jotka on niin huiput sen mielestä! Kun vaan muistaisi katsoa eteensä ja sivuille, kun innostuu pyörimään sen kanssa. Kassatäti taas lirkutteli jotain K:lle, kun se heitti hihnalle ruokia. Mulla jälleen hymy naamalla, vaikken tajua mitään. Sitten se löi mulle käteen jonkun kupongin ja selosti siitä jotain. En edes muista miten mä siinä käyttäydyin... jotenkin yritin päästä kärryille, mitä mun muka pitäisi tehdä sille lapulle. Sitten se sanoi perään ihan varmasti jotain, että sä et taida ymmärtää yhtään mitä sanon. Oon 98% varma, että se sanoi niin ;). No se tilanne oli taas sellainen, että olisi tehnyt mieli vajota maan alle. Ne ilmeet ja eleet. Itselle tulee niin tyhmä olo. Mä en vissiin siedä sellaista epävarmaa oloa. Joku varmaan vaan nauraisi tilanteelle ja olisi silleen hällä väliä meiningillä, mutta mulle tuli tyhmä olo ja sillä sipuli. No äkkiä se olotila unohtui, mutta tänään oli ehkä vähän down-päivä kuitenkin. Taloyhtiön väkeä ei ole näkynyt pitkään aikaan. Kaikilla on niin oma rytmi ja paljon ohjelmaa, ilmeisesti. Onneksi keskiviikkona ja torstaina on ne kerhot. Muuten ei tulis kyllä mitään.

Kyllä tää ottaa koville, kun ei tunne ketään ja on tuolla kun hoomoilasena, kun ei ymmärrä kieltä. Kyllä nyt kaduttaa, kun en lukenut koulussa saksaa. No mistä tätä olisi voinut tietää. Kielikurssille mars, siitähän se lähtee! 

Jeps, mä muuten muistin, että lupasin joskus muinoin päivittää tänne jotain ruokajuttuja yleisön pyynnöstä :). Mulla tuli tänään jo vähän ideaa asialle, mutta nyt ei vaan ollut fiilistä kirjoittaa siitä. Enkä mä kyllä usko, että meidän ruuista kukaan saa mitään ahaa-elämystä, mutta pidän lupauksen kuitenkin. 

Mukavaa viikkoa ja nauttikaa siitä, että ymmärrätte mitä kassatädit teille sanoo ;)

Buona festa della Mamma!

Hyvää äitienpäivää!

Me käytiin extempore eilen Italiassa, Milanossa. Täältä on sinne n. 3 tunnin ajomatka. Maailma tuntuu pieneltä kun pääsee helposti moneen eri maahan. Siellä oli kyllä ihan erilainen fiilis kuin täällä. Liikenne sekavaa, ihanan lämmin ilmasto, rentoa ja eläväistä. Opiskelin lukiossa italiaa ja tykästyin siihen kieleen. Siitä asti olen halunnut käydä Italiassa ja nyt pääsin sinne ensimmäistä kertaa. Tämä visiitti oli todella pintaraapaisu ja menemme sinne kyllä uudestaan paremmalla ajalla ja ehdottomasti suosittelen sitä meidän vieraille ;). Joten varatkaahan vaan tänne lentoja niin samalla iskulla tulee käytyä muissakin maissa.

Tässä on muutamia kuvia matkalta Milanoon ja itse kaupungista. En taaskaan ottanut montaa kuvaa, mutta edes jotain.

Matkalla on 17 kilometrin pituinen tunneli vuoren läpi.

Italiassa on tietulleja, joihin turistien pitää maksaa ihan käteisellä. Niiden tarttis varmaan keksiä joku muu keino. Onneksi nyt ei tarvinnut paljoa jonottaa. 
No maassa maan tavalla :)

Vaikuttava Duomo - tuomiokirkko 

Sitten vähän zoppailtavaa...juust 

Paluumatkalla ajettiin Comon läpi. Oli niin pimeää, ettei paljon mitään nähny, mutta se mitä näkyi, oli hienoa. Joten sinne ensi kerralla. Jos George Clooney ja muut julkkikset siellä Comojärven rannalla majailee, niin eiköhän siellä ole jotain näkemisen arvoista ;)

Ensi viikkoon!

Haikeutta

Hallo!

Tämä teksti on kirjoitettu eilen illalla jo valmiiksi varastoon. En jaksanut enää muokata tätä tekstiä joten näillä mennään.

Meidän netti on ollut juntturassa muutaman päivän ja tekninen tuki on ollut työreissussa, joten en ole päässyt päivittämään tänne viimeisimpiä uutisia. Nyt asia korjaantuu.

Elikkä torstaina me oltiin siellä Chamin kerhossa ja kerettiin ihan ajoissa. Sinne on aika helppo ajaa nyt kun reitin on muutaman kerran ajanut. Seuraa vain tienviittoja, niin hyvin menee. Tälläkin kertaa oli ihan kivaa, mutta mulle rupeaa pikku hiljaa menemään tajuntaan tämä kuvio. Viime kerralla siis kaikki oli ihmeellistä ja uutta ja siinä tehtiin perus tuttavuudet, nimet ja iät jne. No tällä kertaa tuli ehkä asteen ulkopuolinen olo, varsinkin kun se suomalainen ei ollut siellä. Mä tajusin, että voi eiii, tässä menee varmasti tosi kauan ennen kuin mä oikeesti löydän ketään kavereita. Se on vaan tuolla sellaista pintapuolista small talkia, jossa olen muutenkin surkea, ja sitten sitä pitäisi harrastaa vielä englanniksi. Täällä on tosi paljon jenkkejä ja brittejä. Mieti miten helppoa niillä on, kun ne saa puhua omalla äidinkielellään. Täällä pärjää suht hyvin englannilla joten niiden ei periaatteessa tarvitse edes opetella saksaa.

Pojat teki tämän kerhossa äitienpäivälahjaksi :)

Tosin onhan siitä saksasta paljon hyötyä. Ymmärtäisi mitä kassatädit sanoo tai mitä vanhat tädit lirkuttelee meidän pojille. Ei voi muuta kuin hymyillä vastaukseksi. Tänäänkin tänne pamahti meidän vuokraisäntä. Hän ei osaa paljoakaan englantia joten elekielellä ja jotenkin sönkäten asiat hoidettiin. Hän tuli korjaamaan muutamaa juttua täällä ja se vaan katsoi suoraan silmiin ja selosti mulle saksaksi. Suurin osa tosiaan meni ohi, mutta jotain sanoja olen onneksi oppinut. Hän hoki jotain tiettyä sanaa monta kertaa, enkä mä tajunnut mikä se sana on. Lopulta se jotenkin tuli selväksi, vissiin etikasta oli puhe :). Sitä tuntee itsensä niin tyhmäksi, kun ei ymmärrä toista.

Asia meni vähän sivuraiteille. Tarkoitus oli vatvoa sitä, että kuinka täällä voi ystävystyä. Meidän pitäisi löytää samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Sellaisia ihmisiä, joihin voisi samastua jollain tasolla. Esim. Suomalaisia tai skandinaaveja, nuoria lapsiperheitä tai hiljattain maahan muuttaneita. Tässä kerhossa on sellaisia äitejä, jotka ovat asuneet täällä jo monta vuotta ja joilla on jo piirit kunnossa. Heillä ei ole tarvetta tutustua huonosti englantia puhuvaan Suomalaiseen (Sori jos kirjoitan kieliopillisesti väärin, en muista kuuluiko S/suomalainen kirjoittaa isolla vai pienellä s:llä :) muistaakseni pienellä, en jaksa tarkistaa asiaa. Koittakaa kestää.. välillä tulee pientä ja välillä isoa kirjainta milloin mihinkin). Miksi he edes haluaisivat tutustua muhun, ihan näin objektiivisesti ajateltuna?! Yleensä täytyy olla joku yhteinen tekijä, miksi ihmiset tutustuvat toisiinsa. Olen varautunut siihen, että verkostoitumiseen menee helposti ainakin vuosi.  Täytyy vaan uskoa siihen, että jollain ihmeen kaupalla me löydetään täältä ystäviä.

Välillä tulee kauhea olo, kun tajuaa miten kaukana kaikki rakkaat ovat. Vaikka yhteydenpitovälineet on kunnossa, ei se korvaa livekontaktia. Joten iso hali kaikille tutuille!! Ikävä on.

Onneksi mulla on ihana perhe. Mulla on päivisin seuraa näistä pienistä riiviöistä. Kolmivuotiaskin osaa jo keskustella aika paljon. Kuulostaa varmaan säälittävältä, mutta tänään sain lohtua ja turvaa pojistani, vielä kun mies on ollut koko päivän poissa. Lapset tuo mulle kyllä arjessa niin paljon voimaa ja iloa, joskin tietysti harmaita hiuksiakin. Tänään meidän 3v, jota sanon jatkossa K:ksi, ja nuorempaa V:ksi. Anyway, K löysi meidän pienen hääkuvan ja sanoi: ”Äiti, sä olet tässä prinsessa. Isä on ihan tavallinen”. Se toi hymyn huulille :). Onneksi mies tulee tänä yönä kotiin ja huomenna tehdään jotain kivaa koko poppoolla.

V:n touhuille saa myös nauraa. Hän kiipeilee nykyään joka paikkaan ja koukistelee siellä polviaan kädet taakse ojennettuna ihan kuin mäkihyppääjä konsanaan. Siellä se sitten odottelee, että äiti tulee ottamaan vastaan. Tai kun hän osoittaa sormella ikkunaan ja sanoo sata kertaa ”tätätätätätä” enkä tiedä mitä hän tarkoittaa. Ulkona heiluvaa puuta, käpyä, sadetta, autoa… ei siinä auta kuin arvuutella. Sitten hän vain tokaisee ”haaaa” tai ”hääää”.. liekö osui arvaus oikeaan.

Täällä kyllä tunteet menee niin vuoristorataa. Välillä on tosi mahtavia päiviä ja voittajafiilis. Välillä taas tyhjä ja etäinen olo. Sellainen jännä olo, että vaikka on ns. kotona, ei kuitenkaan tunnu  tutulta ja kotoisalta.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, Viikonloppuja!

Outoja katseita

Moikka!

Pakko tulla heti kertomaan tänne miten meidän kerho meni :). Mä siis olen opetellut ajamaan täällä sen verran, että löydän tähän keskiviikon kerhoon ja huomiseen kerhoon, josta kerroin viime viikolla. Me lähdettiin ajelemaan poikien kanssa hyvissä ajoin aamulla, että oltaisiin tällä kertaa ajoissa paikalla. Ajoreitti on onneksi helppo joten ei hätää. No löysin paikan ja oven eteen oli jätetty rattaita joten oletin, että ollaan oikeassa paikassa. Oven takaa kuului jo laulua - hitsi, taasko me myöhästyttiin?! :). Ei kun vaan sisälle ja mammat ja lapset oli siellä taas ringissä. Tällä kertaa vastaanotto ei oikein ollut mitä parhain. Kaikki vähän vilkuili meitä oudosti ja yksi äiti sitten siirsi pehvaansa sen verran, että mahduttiin rinkiin. Jonkun aikaa siinä laulettiin ja leikittiin mukana ja välillä saimme hymyjä ja välillä jälleen outoja katseita. Sitten kun ohjaaja lauloi jonkun "bye bye"-laulun ja kaikki vilkuttivat, mietin että mitäs tää nyt on :). Lopulta ohjaaja sanoi meille, että te ilmeisesti olitte menossa sinne toiseen kerhoon. Jep, eli väärässä paikassa oltiin. 

Ei siinä mitään.. kerättiin kimpsut ja kampsut ja siirryttiin kellariin. Siellä oli vain yksi äiti lapsensa kanssa ja hän oli tuttu viime torstain kerhosta. Juteltiin siinä vähän aikaa ja hän kertoi, että oli itsekin ekalla kerralla mennyt vahingossa sinne muskariin. Pikku hiljaa kellarihuoneeseen rupesi valumaan lisää äitejä ja pian huoneen täytti lasten ja aikuisten mukava sekalainen puheen sorina. Siellä oli porukkaa Hollannista, Belgiasta, Italiasta, Espanjasta, Amerikasta, Englannista, Virosta ja me Suomesta :). Eli todellakin kansainvälinen kerho. Siellä oli ihan vapaata oleskelua. Lapset leikki ja aikuiset juttelivat keskenään. Välillä olin vähän pihalla, kun ei oikein ollut juttukaveria, mutta välillä taas sain seuraa. Se meni silleen omalla painollaan. Siellä oli onneksi muitakin uusia äitiejä joten kaikki oikeastaan kyselivät toistensa nimiä ja lasten ikiä jne. Se oli tosi kiva paikka ja pojat tykkäsivät, kun saivat leikkiä uusilla leluilla. Kerrankin tuntui, että meidän vanhempi poitsukin oli elementissään pomppiessaan pikku trampoliinilla ja patjoilla. 

Tällä kertaa mitä pienempi edellä, sitä isompi perässä ;) Kuva on meidän taloyhtiön leikkipihasta. Täällä satoi koko viime viikon, mutta pihalle oli pakko päästä purkamaan energiaa. 

Kerho kesti aika kauan ja mun eväät ei oikein tehnyt kauppansa joten päädyttiin lounaalle Mäkkäriin aivan tän kerhotilan viereen. Se oli tupaten täynnä joten mentiin istumaan semmoiseen isoon lastenpöytään, jossa oli kaksi Sveitsiläistä äitiä lapsineen. Syötiin siinä vähän aikaa kunnes huomasin, että toinen naisista jotenkin irvisti kummasti ja katsoi meitä ja sitten katsoi sitä sen kaveria. Se teki sen varmaan pari kertaa myöhemminkin. Siis mä olin ihan, että mitä ihmettä meissä on vikana!! Ihan kun me ei oltais muka nähty sen muikkelin ilmettä. Se vielä heitti päätänsä silleen osoittaakseen meitä sille toiselle naiselle. Ihan ihme touhua! Onkohan tyypillistä Sveitsiläistä, who knows?! Tuntui kyllä aika kurjalta. No haistakoon ne akat vaikka ihan sitä itteensä, sanon minä!

Kotimatkalla molemmat pojat nukahti autoon ja sain siirrettyä nukkuvana ne kotiin joten nyt on vähäsen omaa aikaa, kivaa. Huomenna sitten sinne Chamin kerhoon. Kyllä huomaa miten piristävää on tavata muita ja pikku hiljaa päästä verkostoitumaan.

Viikonloppua odotellen!

Mörkö

Hepskukkuu!

Mun on ihan pakko avautua nyt tästä terveelliset elämäntavat - möröstä. Kyllä luit oikein, mörkö se on tällä hetkellä, valitettavasti! Jos sua kyllästyttää tää aihe yhtä paljon kun mua tällä hetkellä, niin suosittelen jättämään tän tekstin lukematta :)!!

Mä otin esiin pitkästä aikaa mun "elämäntaparemonttivihkon", helppo nimi vai mitä? No, sinne olin merkannut päivämäärän 13.11.2013 ja tekstin "Matka kohti unelmaa voi alkaa". Jep, silloin se matka tosiaan alkoi... PUOLI VUOTTA sitten... matkalla ollaan edelleen. Jeih! Okei, virkistetäänpä muistia. Silloin mulla oli tavoitteena painonpudotus, ruokavalion täysremontti ja liikunnan tuleminen säännölliseksi ja luonnolliseksi osaksi elämää. Silloin mä olin intoa täynnä ja todella päättäväinen, jotta pääsisin tavoitteisiini. Tsemppasin täysillä 3-4 kuukautta ja sain tuloksia aikaan. Fiilis oli aivan käsittämättömän hieno. Olin ylpeä itsestäni ja mulla oli tosi energinen ja hyvä olo. Kuinka ollakkaan, tämä meidän muutto sekasi kaiken (hyvä, kun voi syyttää muuttoa aina tilaisuuden tullen ;)). Tekosyy tai ei, mutta joka tapauksessa koin, että mulle tuli liikaa asioita yhdellä kertaa. 

Liikunta rupesi pikku hiljaa vähenemään ja ruokien kans ei voinut olla enää niin tarkka, kun elettiin niin epäsäännöllistä ja repivää aikaa ennen muuttoa. Sitten kun tultiin tänne, kesti aikansa ennen kuin pääsi kiinni normaaliin arkeen. 

Okei, no nyt jos mä mietin missä tilanteessa olen tällä hetkellä... Ei hyvä! Nyt tuntuu taas siltä, että pitäisi "aloittaa" jotain. Liikunta pitäisi saada taas säännölliseksi ja ruuat fiilata pikkasen tarkemmin. Mä rupesin pohtimaan, että mä oon oikeesti semmonen ihmistyyppi, jonka on vaikea pysyä pitkäjänteisesti jossakin asiassa. Todella rasittavaa. Mä innostun helposti uusista jutuista, kunnes innostus laskee kuin lehmän häntä. Tällä liikunta/terveelliset elämät- sektorilla mun elämässä ei ole pysyvyyttä. Tän on pakko jotenkin liittyä samaan asiaan kuin mun kiertolaisuusveri*. Haha, kyllä!

*sellaista verta, joka pistää jalan vipattamaan suuntaan jos toiseen. Matkustelee ja muuttaa. Elämä ei pysy samanlaisena kovin pitkään. Aina haaveilee jostakin ja tavoittelee jotakin. Inspiroituu ja välillä sitten taas ei. Levoton sielu :) 

Anyway. Sen verran mä tsemppasin tänään, että kirjoitin mun ETR-vihkoon tämän hetken tilanteen ja mitä asioita mun pitäisi muuttaa. Mä aion nyt skarpata jälleen kerran ja pienin askelin koittaa päästä liikkeelle. Nyt jos koskaan mun on ryhdistäydyttävä, koska tätä menoa olen kohta samassa tilanteessa kuin tosiaan puoli vuotta sitten. En ole uskaltanut edes mennä puntarille pitkään pitkään aikaan, voitteko kuvitella?! Elikkäs ei ole oikein voittajafiilis nyt. Varsinkin kun takaraivossa on semmonen ajatus, että miksi mä taas koittaisin tsempata itseäni, kun en kuitenkaan pysty elämään terveellisesti koko lopun elämääni. Toisaalta en halua myöskään tätä nykyistä olotilaa. Tiedättekö kun ei vaan jaksa aina tsempata. Olisi niin huippua kun tää tulisi luonnostaan, eikä puoliväkisin. Ihailen niitä ihmisiä, joilla on mielenlujuutta ja sitkeyttä. Niitä, jotka on pitkäjänteisiä ja säännöllisiä. 

Mä kuulen nyt mun siskon äänen (siis päässä): "Älä kato ressaa, sä otat tän liian vakavasti. Kyllä se siitä..." :) Mulla on tapana ehkä vähän dramatisoida asioita ja ottaa asioita liian raskaasti. Olen kuullut siitä miljoona kertaa. Minkäs teet?! ;) Jeps, mutta jos jotain positiivista tässä mietin, niin on mun tilanne silti paljon parempi nyt, kuin silloin syksyllä. Syön nykyään aika monipuolisesti ja annoskoot ja lautasmalli on kunnossa. Ongelmana on herkut ja roskaruoka ja lähinnä se, että osaisi tehdä tiukan paikan tullen oikeita ruokavalintoja!!! 

Katsoin muuten tässä yksi päivä meidän kylän kuntosalin mainosta ja mietin pitäisikö liittyä sinne. Se oli ihan siedettävän hintanen, mutta ryhmäliikuntaa oli aika vähän. We'll see. Jospa kesä menisi lenkkeillen ja kuulaillen. 

Inspiraatiota odotellessa ;)