Haikeutta

Hallo!

Tämä teksti on kirjoitettu eilen illalla jo valmiiksi varastoon. En jaksanut enää muokata tätä tekstiä joten näillä mennään.

Meidän netti on ollut juntturassa muutaman päivän ja tekninen tuki on ollut työreissussa, joten en ole päässyt päivittämään tänne viimeisimpiä uutisia. Nyt asia korjaantuu.

Elikkä torstaina me oltiin siellä Chamin kerhossa ja kerettiin ihan ajoissa. Sinne on aika helppo ajaa nyt kun reitin on muutaman kerran ajanut. Seuraa vain tienviittoja, niin hyvin menee. Tälläkin kertaa oli ihan kivaa, mutta mulle rupeaa pikku hiljaa menemään tajuntaan tämä kuvio. Viime kerralla siis kaikki oli ihmeellistä ja uutta ja siinä tehtiin perus tuttavuudet, nimet ja iät jne. No tällä kertaa tuli ehkä asteen ulkopuolinen olo, varsinkin kun se suomalainen ei ollut siellä. Mä tajusin, että voi eiii, tässä menee varmasti tosi kauan ennen kuin mä oikeesti löydän ketään kavereita. Se on vaan tuolla sellaista pintapuolista small talkia, jossa olen muutenkin surkea, ja sitten sitä pitäisi harrastaa vielä englanniksi. Täällä on tosi paljon jenkkejä ja brittejä. Mieti miten helppoa niillä on, kun ne saa puhua omalla äidinkielellään. Täällä pärjää suht hyvin englannilla joten niiden ei periaatteessa tarvitse edes opetella saksaa.

Pojat teki tämän kerhossa äitienpäivälahjaksi :)

Tosin onhan siitä saksasta paljon hyötyä. Ymmärtäisi mitä kassatädit sanoo tai mitä vanhat tädit lirkuttelee meidän pojille. Ei voi muuta kuin hymyillä vastaukseksi. Tänäänkin tänne pamahti meidän vuokraisäntä. Hän ei osaa paljoakaan englantia joten elekielellä ja jotenkin sönkäten asiat hoidettiin. Hän tuli korjaamaan muutamaa juttua täällä ja se vaan katsoi suoraan silmiin ja selosti mulle saksaksi. Suurin osa tosiaan meni ohi, mutta jotain sanoja olen onneksi oppinut. Hän hoki jotain tiettyä sanaa monta kertaa, enkä mä tajunnut mikä se sana on. Lopulta se jotenkin tuli selväksi, vissiin etikasta oli puhe :). Sitä tuntee itsensä niin tyhmäksi, kun ei ymmärrä toista.

Asia meni vähän sivuraiteille. Tarkoitus oli vatvoa sitä, että kuinka täällä voi ystävystyä. Meidän pitäisi löytää samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Sellaisia ihmisiä, joihin voisi samastua jollain tasolla. Esim. Suomalaisia tai skandinaaveja, nuoria lapsiperheitä tai hiljattain maahan muuttaneita. Tässä kerhossa on sellaisia äitejä, jotka ovat asuneet täällä jo monta vuotta ja joilla on jo piirit kunnossa. Heillä ei ole tarvetta tutustua huonosti englantia puhuvaan Suomalaiseen (Sori jos kirjoitan kieliopillisesti väärin, en muista kuuluiko S/suomalainen kirjoittaa isolla vai pienellä s:llä :) muistaakseni pienellä, en jaksa tarkistaa asiaa. Koittakaa kestää.. välillä tulee pientä ja välillä isoa kirjainta milloin mihinkin). Miksi he edes haluaisivat tutustua muhun, ihan näin objektiivisesti ajateltuna?! Yleensä täytyy olla joku yhteinen tekijä, miksi ihmiset tutustuvat toisiinsa. Olen varautunut siihen, että verkostoitumiseen menee helposti ainakin vuosi.  Täytyy vaan uskoa siihen, että jollain ihmeen kaupalla me löydetään täältä ystäviä.

Välillä tulee kauhea olo, kun tajuaa miten kaukana kaikki rakkaat ovat. Vaikka yhteydenpitovälineet on kunnossa, ei se korvaa livekontaktia. Joten iso hali kaikille tutuille!! Ikävä on.

Onneksi mulla on ihana perhe. Mulla on päivisin seuraa näistä pienistä riiviöistä. Kolmivuotiaskin osaa jo keskustella aika paljon. Kuulostaa varmaan säälittävältä, mutta tänään sain lohtua ja turvaa pojistani, vielä kun mies on ollut koko päivän poissa. Lapset tuo mulle kyllä arjessa niin paljon voimaa ja iloa, joskin tietysti harmaita hiuksiakin. Tänään meidän 3v, jota sanon jatkossa K:ksi, ja nuorempaa V:ksi. Anyway, K löysi meidän pienen hääkuvan ja sanoi: ”Äiti, sä olet tässä prinsessa. Isä on ihan tavallinen”. Se toi hymyn huulille :). Onneksi mies tulee tänä yönä kotiin ja huomenna tehdään jotain kivaa koko poppoolla.

V:n touhuille saa myös nauraa. Hän kiipeilee nykyään joka paikkaan ja koukistelee siellä polviaan kädet taakse ojennettuna ihan kuin mäkihyppääjä konsanaan. Siellä se sitten odottelee, että äiti tulee ottamaan vastaan. Tai kun hän osoittaa sormella ikkunaan ja sanoo sata kertaa ”tätätätätätä” enkä tiedä mitä hän tarkoittaa. Ulkona heiluvaa puuta, käpyä, sadetta, autoa… ei siinä auta kuin arvuutella. Sitten hän vain tokaisee ”haaaa” tai ”hääää”.. liekö osui arvaus oikeaan.

Täällä kyllä tunteet menee niin vuoristorataa. Välillä on tosi mahtavia päiviä ja voittajafiilis. Välillä taas tyhjä ja etäinen olo. Sellainen jännä olo, että vaikka on ns. kotona, ei kuitenkaan tunnu  tutulta ja kotoisalta.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, Viikonloppuja!